THE TUNES: Bright Yellow Sun

THE TUNES Bright Yellow Sun Grandpop
Arvosana 3/5 tähteä
Arvio julkaistu Soundissa 02/2005.

The Tunes kertoo jo nimellään itsestään kaiken oleellisen. Egotripin Knipin, Markus Nordenstrengin, USA:sta Suomeen rantautuneen Rikki Londonin ja mestarirumpali Heikki Tikan perustama osa-aikakvartetti sirottelee debyytilleen heliseviä kitaroita, hiveleviä lauluharmonioita ja aitoja popsävelmiä. Bright Yellow Sunin pop periytyy ajalta, jolloin melodia oli laulun kuin laulun a ja o. The Tunesissa elää Byrdsin, Beatlesin, Kinksin ja lukuisten muiden bändilegendojen luoma henki.

Puoliksi samojen miesten voimin vuonna 1998 ilahduttaneen The Krispiesin tavoin The Tunes on jäsentensä sivutyö. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että Bright Yellow Sun olisi missään mielessä sutaisten tehty albumi. The Tunesin popin darwinistinen kehityskaari aiheuttaa sen, että useat levyn raidoista herättävät enemmän tai vähemmän selkeitä muistikuvia menneestä. Spoonful Lovin' on ilmavan ja banjolla autentisoidun jug band -tyylinsä alleviivaama Lovin' Spoonful -tribuutti. See You Tomorrow'ssa kuulee The Beatlesin Tomorrow Never Knowsin kaikuja ja Bus Driverilla vilahtava kitarasoundi muistuttaa kuinka keskeinen rooli edesmenneellä George Harrisonilla oli The Tunesin synnyssä. 

Lisää Soundi.fi Googlen ensisijaiseksi lähteeksi