VÄINÖ TUONELA & KERETTILÄISET: Tuonelan virsiä

VÄINÖ TUONELA & KERETTILÄISET
Tuonelan virsiä
Lota Lota

Pohjois-Pohjanmaalle juurensa ulottava Väinö Tuonela & Kerettiläiset ei lupaa ensilevyllään mitään hauskaa. Lauri Tähkän eteläpohjalaisesta reippaudesta ei ole tietoakaan ja tuhannen riemun sijasta käsillä on tuhannen tuskaa.

Albumin avaustrilogia Jumalan hylkäämä, Surkimus ja Jokamies on kansanmusiikin makuinen johdanto levylle, jonka bluespitoisuus karttuu matkan edetessä. Väinö Tuonelan koruttomasti tulkitsemista tarinoista tapaa bluesille ominaista kielikuvastoa, suorasukaista erotiikkaa ja ennen kaikkea surkeuden suurta juhlaa. Riivattu raukka tekee itsemurhan eikä elo kahden mirrin loukussa ole miehelle pelkkää herkkua.

Pahan kosketus muuttaa albumin alun kalevalaishenkistä tunnelmaa kohti tomwaitsmaista rosoa ja kolinaa. Vanha likainen mies ja Vainolainen tuovat mukaan karheaa rock’n’rollia ja rhythm & bluesia kotiseudun jäädessä musiikillisessa mielessä yhä kauemmaksi horisonttiin.

Väinö Tuonela & Kerettiläiset tarjoaa miehistä ahdinkoa ja masennusta mitä moninaisimmissa muodoissa. Ennen pitkää synkkyyden keskellä pilkahtaa sentään hitunen valoa suoraselkäisen suomalaisen todetessa bluesvirrellä Kauna kalvaa, että jos ei löydy hirttopuuta, niin joutuu syöksymään rotkoon.