Australiasta ei ole ainakaan liikaa tullut metalliorkestereita, saati asiansa osaavia sellaisia. Vanishing Pointin progemetallissa sulautuvat sujuvasti yhteen amerikkalaiset ja eurooppalaiset piirteet, eikä tässä kohtaa bändin maantieteellisellä sijainnilla siksi ole suurta merkitystä.
Aussit ovat aiemmilla levyillään olleet progempiakin kuin uudellaan. Tämä levy esittelee mutkia hieman suoristavan ja selvästi laajempia kuulijakuntia kosiskelevan puolen yhtyeestä. Suurempien massojen syleily ei kuitenkaan tarkoita sitä, että bändi olisi tinkinyt periaatteistaan. Selkeä tavoite on ollut saada aikaan tarttuvia melodioita ja sopivan pehmeätä metallipotkua.
Vanishing Pointin aiempaa pehmeämpi ilme saa aikaan pienen pettymyksen. Totta kai bändi tekee hienoja melodioita. Eräänlainen musiikin tasapäistäminen on kuitenkin tehnyt sen, että Vanishing Pointin pudottaa mielellään samaan sarjaan kuin keskiverrot rock-yhtyeet, jotka keinolla millä hyvänsä pyrkivät saamaan soittoaikaa radioista.
Embrace The Silencella on harvat hetkensä, mutta niitä saa levyn kestäessä odottaa vähän liian pitkiä aikoja.