ZOLA JESUS: Conatus

Arvio julkaistu Soundissa 10/2011.
Kirjoittanut: Sami Nissinen.

Zola Jesus on 22-vuotias venäläis-amerikkalainen Nika Roza Danilova. Hänellä on hyvä tarina. Danilova vietti lapsuutensa Wisconsinissa metsän keskellä eristyksissä urbaanista maailmasta ja ikätovereista.

Arvio

ZOLA JESUS
Conatus
Souterrain Transmissions

Zola Jesus on 22-vuotias venäläis-amerikkalainen Nika Roza Danilova. Hänellä on hyvä tarina. Danilova vietti lapsuutensa Wisconsinissa metsän keskellä eristyksissä urbaanista maailmasta ja ikätovereista. Hän varttui kuuntelemalla vanhempiensa goottilevyjä ja tutkiskelemalla metsästäjä-isänsä pihalle raahaamia peuran raatoja.

Nuoruudessaan Danilova opiskeli oopperalaulua kymmenen vuotta, mutta ei uskaltanut koskaan esiintyä julkisesti. Zola Jesus -nimikkeen turvin neito alkoi etsiä omaa, todellista ääntään ja tehdä noise-kokeiluja. Toisella kokopitkällä albumilla hän on ottanut ison askeleen kohti helppotajuisuutta ja ajanmukaisuutta.

Musiikillisesti Zola Jesus asettuu jonnekin Siouxsie And The Bansheesin ja Florence And The Machinen muodostaman janan välimaastoon. Piskuinen neito laulaa valtavalla, läpitunkevalla äänellä ja artikuloi korostetun maskuliinisesti ja kohtalokkaasti. Kylmästi ja kolkosti soivalla Conatusilla tekstuuri – elektroglitch-puksutus, syntetisaattoririffit ja akustiset instrumentaatiot – saa ylivallan minimalistisista laulumelodioista, jotka tuntuvat toistavan liiaksi samaa niekkua kappaleesta toiseen.

Conatusin maailma on kiehtova, mutta tuotannon soisi olevan laadukkaampaa ja kekseliäämpää.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa