ZOOK: Root Canal Recovery

ZOOK
Root Canal Recovery
Kuru

Petri Wallin edesmenoon kaatuneen Kingston Wallin rytmiryhmä jatkaa yhteistyötään Zookissa. Kvartetiksi bändin täydentävät Remu Aaltosen kanssa Hurriganesiakin veivannut toisen polven rockmuusikko Rocka Merilahti ja Walesistä Suomeen rantautunut karheaääninen Bryn Jones.

Root Canal Recoveryllä Zookilla on oma, joskin vielä hiukan hakeva identiteettinsä. Kingston Walliin yhtyettä on turha verrata, vaikka molempien musiikki ulottaa juurensa samoille menneille vuosikymmenille ja vaikka biisien vietäväksi heittäytyminen ei ole Zookinkaan soittajille vierasta. Yhtyeen rockissa on aineksia funkista, bluesista ja soulista. Juurihoitona Root Canal Recovery ei kieli mielikuvituksesta, vaan tyytymisestä työlääseen, Rocka Merilahden paikoin mehevään kitarointiin nojaavaan perusrunttaukseen.

Albumin kappaleet ovat kuin lopullisten biisien luonnoksia. Boneshakerin tasainen CCR-beat ei johda lopulta mihinkään ja jammailuksi kallistuva Slightly Insane funkaa tarpeettoman tylsästi. Levyn ainoa mieleen jäävä esitys on irtonaisesti riffaava The Day She’ll Dance.