”Paluu viattomuuden aikaan” – nimikkodekin saanut Paleface listasi skederaidoista nostalgisimmat

Vappupäivä. Aurinko maalaa paljasta asfalttia. Matkaa voisi taittaa vaikka laudalla. Paleface räätälöi hommaan sopivan soundtrackin.
1.5.2016 14:15

Sunnuntait ovat soittolistoja varten.

Muutama viikko sitten saimme lukea, miten Palefacen poikavuosien unelma oli käynyt toteen oman nimikkoskeittilaudan muodossa.

Vappupäiväksi pyysimme mieheltä listan biiseistä, joiden tahtiin hän ja luultavasti melkoisen moni muukin on villeinä teinivuosinaan rullutellut menemään.

Vartuin Hämeenlinnan Hätilässä. Kotikadullani oli 80-luvun lopussa suht uudet ja tasaiset asfaltit ja lähikortteleissa paljon hyviä loivia mäkiä. Kun skeittaus tuli isosti Suomeen 80-luvun puolenvälin jälkeen, olin juuri oikeassa iässä. Vaikka skeittaus oli jo hyvää vauhtia kaupallistumassa, se oli tuohon aikaan vielä underground-kulttuuria. Meininki oli Powell-Peralta ja Bones Brigade ja meidän sankareita oli stevecaballerot, rodneymullenit ja tietty Tony Hawk!

Musa oli punkia, speed metalia ja varhaista räppiä. ”Hämptonissa” järjestettiin myös Giants Of Rock -festivaalia, jonne saapui kuumana skeittikesänä 1989 kaksi legendaarista skeittaamiseen kytkeytyvää yhtyettä, mutta niistä lisää alempana.

Laittaisin heti listan kärkisijoille tamperelaisen Rad Natas -yhtyeen musaa, mutta sitä ei taida löytyä streamauspalveluista.

”Keikan aikana joku heitti lavalle pullon ja yhtyeen jääkaappipakastimen kokoinen laulaja hyppäsi yleisöön ja leipoi turpaan  väärää tyyppiä!”

Public Enemy & Anthrax: Bring Tha Noize (albumilta Apocalypse 91… The Enemy Strikes Black, 1991)

Kaikkien aikojen old school -skede-anthem! Biisin alkuperäisversio ilmestyi jo P.E:n legendaarisella kakkosalbumilla It Takes A Nation Of Millions To Hold Us Back (1988), mutta vasta Anthraxin kanssa leivottu versio räjäytti pään. Se ilmestyi sekä Anthraxin albumilla Attack Of The Killer B’s (1991) että Enemyn Apocalypse 91… The Enemy Strikes Blackillä. Yhdistän Anthraxin ikuisesti skeittaamiseen, koska bändi vieraili edellä mainitulla Giants Of Rock -keikalla Hämeenlinnan Moottoriradalla aikana, jolloin skeittaus oli mulle, ja monille muille mun ikäluokasta, sitä kuuminta hottia.

Suicidal Tendencies: Possessed To Skate (albumilta Join The Army, 1987)

Kalifornialainen Suicidal Tendencies oli se toinen Giants Of Rockiin saapuneista yhtyeistä. Keikalla oli etenkin vanhempiin skeittaaviin kavereihin megatonniluokan vaikutus. Suikkarit oli siis pakko ottaa kasetilla heti haltuun. Keikka oli sikälikin legendaarinen, että sen aikana joku heitti lavalle pullon ja yhtyeen jääkaappipakastimen kokoinen laulaja Cyko Myko hyppäsi yleisöön ja leipoi turpaan  väärää tyyppiä! Urbaani legenda kertoo, että turpiinsa saanut olisi ollut mm. Opel Bastards- ja KXP-yhtyeistä tuttu T.A. Kaukolampi. Aina unohtuu kysyä Timolta, pitääks tää paikkaansa… Hämmästyksekseni Suikkarien Hämeenlinnan keikasta on muuten ilmestynyt youtubeen jopa tämä vhs-taltiointi.

Hauskaa katseltavaa on myös Possessed To Skate -video, jossa ydinperheen isän roolissa nähdään itse 60-luvun lsd-profeetta Timothy Leary!

Omistatko tällaisen? Ota yhteys Palefaceen.

Gang Green: We’ll Give It to You / Skate To Hell (albumilta You Got It, 1987)

Tää oli mun levykokoelmani ylpeys joskus… Speed metal -bändi Gang Greenin rullalaudanmuotoinen kuvavinyyli. Se on kuitenkin perhana vieköön hukkunut johonkin vuosien saatossa… Perkele! Pitäis varmaan huutaa uus jostain Discogsista… Olkoon tämä ostetaan-ilmoitus: jos luet tän, sulla on se ja haluat luopua ota yhteyttä!

Beastie Boys: Time For Livin’ (albumilta Check Your Head, 1992)

Punkia Beastie Boysin Check Your Head -albumilta. Musavideossa tykkiä skedemeininkiä. Harva tietää, että kyseessä on punk-versio Sly & The Family Stonen vuonna 1974 julkaistusta originaalikappaleesta, joten laitetaan sekin tähän listaan mukaan.

Sly & The Family Stone: Time For Livin’ (albumilta Small Talk, 1974)

Kts. yllä.

Artifacts: C’mon Wit Da Git Down (albumilta Between A Rock And A Hard Place, 1994)

Tämä ysäriräpin helmi soi aikoinaan jossain Ameriikan pro-skeittivideossa. Piru kun en muista missä… Tuohon aikaan tuli spottailtua aika paljon biisejä jenkkiskeittaajien videoista. Wu-Tang Clania, Mobb Deepiä sun muuta. Räppimeiningit ja skedeily kulkivat aika pitkään käsi kädessä ja skedevideot olikin tärkeä tietolähde aikana ennen internettiä. SMC Lähiörottien Touka Smouka muuten mainitsee tämän kipaleen killeriversessään Rottien Raffii Suomi-flättii -kappaleella (2011).

”Biisi henkii kesäisiä skedesessioita silloin, kun ei ollu kiire mihinkään.”

Blackalicious: Swan Lake (ep:ltä Melodica, 1994)

Tän biisin kohalla piti oikein kilauttaa kaverille ja kyllä kuten olin muistavinani tää nousi monien tietoisuuteen Invisible Skateboardsin Vanishing Point -videolla ’95. Sairaan kova pätkä, sairaan kova biisi. Propsit Sonjay Beats!

O’Donel Levy: People Make The World Go Round (albumilta Dawn Of A New Day, 1973)

Edellinen samplattiin tästä. Enpä olis löytänyt tätäkään ilman skedeilyä!

Funkdoobiest: Rock On (albumilta Brothas Doobie, 1995)

En muista, oliko tääkin ollut mukana jossain Ameriikan skedepätkässä, mutta biisi henkii kesäisiä skedesessioita silloin, kun ei ollu kiire mihinkään. Edelleen yks mun all-time -ysäriräppiklassikoista. Paluu viattomuuden aikaan.

Lupe Fiasco: Kick, Push (albumilta Lupe Fiasco’s Food & Liquor, 2006)

”Just a rebel to the world with no place to go!” Chicagolaisräppäri Lupe Fiascon debyyttilevyllä julkaistu Kick, Push edustakoon tässä modernimpaa settiä. Styge tiivistää rullalautailun kapinallisen mentaliteetin hienosti; kytät ja vartijat tökkii, autoilijat tsiigaa vihasesti, muijat ei jaksa. Heh! ”And the four wheels would take them there / ’til the cops came and said ’there’s no skating here!”

Somalialais-kanadalainen räppäri K’naan teki Lupen Kick Pushista oman Kicked, Pushed -versionsa. Flippaus kertoo miehen Göteborgin keikan jälkeen tapahtuneesta selkkauksesta, jossa K’naanin entouragen jäseniä joutui rasistiseen yhteenottoon keikkapaikan järjestyksenvalvojien ja poliisien kanssa. Heitä estettiin palaamasta sisään Trädgår’n-areenalle, vaikka heidän tavaroitaan oli edelleen bäkkärillä. Yhteenoton seurauksena kahta heistä pahoinpideltiin väkivaltaisesti. Eli fuck the police, niinku ysiviis.

Ei muuta kuin dekki kellarista ja tästä play, se on virallisesti kevät nyt!

Lisää luettavaa