1970-luvulla Black Sabbathin kokaiinin kulutus ylsi siihen pisteeseen, että pulveria kuskattiin lentokonelasteittain bändin majapaikkaan

14.2.2021 16:42

1970-luvulla kokkeli pöllysi kaikkialla, missä Black Sabbath vain sattui viilettämään. Se, että vuonna 1972 yhtyeellä oli 75 000 tuolloisen dollarin kokaiinibudjetti, kertonee jo tarpeeksi harrastuksen mittakaavasta. Mitä tällä rahalla sitten tarkalleen ottaen tehtiin? Rolling Stonen kattavassa Sabbath-nelikon haastattelussa sekin selviää.

”Noihin aikoihin [kokaiini] oli hyvää tavaraa, ja me lennätimme sitä yksityiskoneella”, kitaristi Tony Iommi muistelee. ”Siksi kaikki muusikot tulivat aina meidän kämpillemme, teeskennellen tulevansa tapaamaan meitä. Me olimme perhana salakuljettajia jos asiaa oikein ajattelee.”

”Meillä oli diileri, joka piipahti paikalla aika ajoin”, basisti Geezer Butler jatkaa. ”Hänellä oli pesuainelaatikoita, Persiliä ja Oxoa, mutta pesuaineen sijaan ne olivat täynnä kokaiinia. Hän kirjaimellisesti tyhjensi laatikoittain kokaiinia keskelle pöytää. Se oli kuin pieni vuori. Sitten ainetta lennätettiin managerin tuntemien tyyppien voimin – [ääntä madalten] mafia. Ne olivat pienissä pulloissa. Se oli sataprosenttista, puhdasta kokaiinia. Se oli sitä hyvää tavaraa.”

”Istuskelin altaalla yhtenä päivänä, ja sanoin [siellä istuneelle kaverille], että ’Meillä oli helkkarin hyvää kokaiinia eilen.’ ’Minä myin sen teille’, hän vastasi”, laulaja Ozzy Osbourne puolestaan muistelee. ”’Ai, okei. Mitä teet työksesi?’ ’Työskentelen elintarvike- ja lääkevirastolle.’ Hän oli virkamies. Ajattelin, että voi vittu. ’Teillä ei ole hätää’, hän rauhoitteli. Hän saattoi vedättää minua, en tiedä. Kun olet vetänyt sitä perhanan pulveria, kaikki vaikuttaa fantastiselta sen viisi sekuntia ja sitten vaivut täyteen kurjuuteen.”

Kokaiini tarjosi yhtyeelle sen verran inspiraatiota, että se toimi erityisenä innoittajana Snowblind-kappaleelle.

”Teimme Snowblindin, sillä se oli elämiemme uskomattomin havainto”, Ozzy kertoo. ”Luulimme, että menestys on sellaista, mutta siitä muodostuikin pahin vihollisemme. Syöksyimme pää edellä siihen paskaan ja se oli karmeaa. Nykyään mietin itsekseni, että ’Mitä vittua oikein ajattelin, kun pidin sitä onnistuneena iltana ulkona?’ Ilta ei päättynyt koskaan. Sitä jatkoi vielä seuraavana aamunakin.”

”Luullakseni se kertoi pelosta päätyä riippuvaiseksi siitä”, Butler summaa kappaleen lyriikat.

Lisää luettavaa