1970-luvun brittipunkin kerma kokoontuu Helsingin Kaapelitehtaalle Broken Bones Festivalin merkeissä

Ensimmäinen Broken Bones -festivaali tuo lavalle neljä kovaa brittipunk-luuta.
12.7.2021 12:31

Central Line Entertainment järjestää lauantaina 6. marraskuuta Helsingin Kaapelitehtaalla Broken Bones Festivalin, jonka esiintyjäkattauksessa on neljä, 1970-luvulla peruskivensä muurannutta brittipunkyhtyettä. Ensimmäistä kertaa järjestettävän punk-tapahtuman esiintyjinä nähdään The Adicts, Sham 69 alkuperäiskokoonpanossaan, The Boys sekä Stiff Little Fingers.

”Kautta aikain haaveenamme on ollut punk-aiheinen festivaali, ja viime vuosina, kun on tullut kierrettyä Berliiniä, Lontoota ja Blackpoolia, ajatus alkoi juosta toden teolla: Tehdään Suomeen oma festivaali”, kommentoivat tapahtuman punktaustaiset promoottorit Henri ja Petri Ekman.

Jatkoa on myös luvassa, sillä ensimmäiset bändit Broken Bones 2022 -festareille on jo Ekmanien mukaan kiinnitetty. Lisäksi brändin alla toteutetaan myös muita tapahtumia läpi vuoden, kuten esimerkiksi 7.6.2022 tapahtuva yhdysvaltalaisen Good Riddancen keikka Helsingin Tavastia-klubilla.

Liput marraskuiseen Broken Bones Festivaliin myy Ticketmaster.

Lisää luettavaa