Entinen Kiss-kitaristi Ace Frehley muisteli vuoden 1978 tv-elokuva Kiss Meets the Phantom of the Parkin kuvauksia Yahoo Musicin haastattelussa.
”Minulla ei ole koskaan ollut mitään negatiivisia tuntemuksia elokuvan suhteen”, Frehley sanoo. ”Se oli mielestäni hauska pätkä. Nauroin joissain kohtauksissa ja jotkut niistä nostivat punan poskille, mutta olin tarpeeksi fiksu tajuamaan että se oli mitä oli. Se oli vain Kiss-faneille suunnattu hölmö rock’n’roll-leffa.”
Vaikka Frehleyllä ei olekaan mitään itse rainaa vastaan, sen teosta kitaristilla ei ole järin kirkkaita muistikuvia.
”Olin puolet leffasta aivan kuuppa sekaisin, joten olin puolet ajasta ihan pihalla, mutta onnekseni käytönnä oli lunttilappuja ja olin aika hyvä peittelemään todellista kondistani”, kitaristi sanoo ja lisää, että ”en juonut liikaa jos tiesin että tiedossa oli tärkeä kohtaus.”
Kitaristin pää oli pyörällä muustakin kuin alkoholista.
”Yksi kuvauspaikalla työskennelleistä kavereista oli kokaiinidiileri”, Frehley muistaa. ”En aio nimetä ketään, mutta hänellä oli tapana jemmata kokkelia hattuunsa ja tulla käymään asuntovaunussani. Jos olin juonut liikaa, otin vähän kokaiinia. En aio valehdella asiasta, olen ollut raitis [17] vuotta. Joten kyllä, noihin aikoihin otin aina vähän kokaiinia jos olin juonut liikaa, sillä se piristi ja olin valmis kuvaamaan kohtauksen.”
Frehley sanoo, että rumpali Peter Criss oli samassa jamassa.
”Pakko sanoa, että Peter oli noihin aikoihin yhtä sekaisin kuin minäkin, ellei enemmänkin, eikä välttämättä tajunnut sitä itse.”
Frehley ei kuitenkaan ota menneitä turhan vakavasti, ei sen enempää Phantom of the Parkia kuin entistä bändiäänkään.
”Kuinka vakavasti Kissin voi ottaa? En koskaan ottanut sitä vakavasti”, Frehley selittää. ”Otin Kissin vuoristoratamaisen hulluna reissuna jonka tein meikit naamassa ja supersankarin asussa. Soitin kitaraa, pidin hauskaa ja tapasin monia kauniita naisia. En koskaan ottanut koko juttua vakavasti, vaikka olimmekin yksi maailman isoimmista bändeistä. Muistelen niitä aikoja vielä nykyäänkin ja tuumin: ’Vau, se oli outoa.'”