Angus Young pohtimassa AC/DC:n tulevaisuutta – ”Kenties olisi pitänyt jo lopettaa, mutta tunsin velvollisuudekseni jatkaa”

2.8.2016 09:06

Rolling Stone -lehti istutti AC/DC-kitaristi Angus Youngin alas keskustelemaan Axl Rosesta, Malcom Youngin terveydestä ja yleisesti bändin nykytilanteesta sekä lopettamisesta. Yhtyeellä on edessään kuukauden kiertue Amerikassa Axl Rose keulillaan, mutta mitä tapahtuu sen jälkeen, on kysymysmerkki myös Youngille.

– Olemme sitoutuneet hoitamaan kiertueen loppuun, mutta kuka tietää, mitkä fiilikset ovat sen jälkeen. Kun lupaat, että ”aion tehdä tämän ja tämän”, on pystyttävä myös hoitamaan hommat kunnolla, jotta voit lopulta sanoa tehneesi sen, mitä lupasitkin, Young pohtii.

– Se on aina ollut yhtyeen filosofia, jopa silloin kun aloittelimme uraamme – minä, Malcolm, Bon Scott. Piti olla jämpti ja hoitaa hommat kunnolla. Koska jos et tehnyt niin, et saanut myöskään syödäksesi.

Moni on kritisoinut AC/DC:tä ja Angusta siitä, että nämä jatkoivat rytmikitaristi Malcolm Youngin lopettamisesta huolimatta. Dementiasta kärsivän Malcolmin rooli säveltäjänä ja osana AC/DC:n ominaissoundia kun on todella suuri.

– Kenties olisi pitänyt lopettaa silloin kun Malcolm jäi pois. Mutta hän oli aina se, joka puski eteenpäin. Hän nosti minut aina ylös vaikeina aikoina, että tehdään vaan hommia ja sävelletään biisejä, kyllä se siitä. Hänessä oli paloa ja tunsin velvollisuudekseni jatkaa hänen vuokseen.

– Hän on minua vanhempi, joten hän on ollut minulle roolimalli. Studiossa olen saattanut nysvätä eri kitarasoundeilla itseni totaalisen hakoteille, mutta hän palautti minut aina ruotuun isolla, paksulla soundillaan, Angus nauraa.

– Hänen kanssaan kommunikointi on nykyään vaikeaa. Lähettelen viestejä, mutten ole 100-prosenttisen varma, että ne menevät perille. Mutta kerron hänelle, miten moni kaipaa häntä.

Malcolmin jälkeen yhtyeen pitkäaikaisista jäsenistä on kelkasta jäänyt pois sittemmin myös laulaja Brian Johnson, jota Axl Rose tarjoutui tuuraamaan. Angus kehuu Axlin työmoraalia ja kertoo tämän suoriutuneen tehtävästään todella hyvin.

– Hän oli tehnyt kotiläksynsä todella hyvin, kun aloimme treenata. Hän oli opetellut jotain vanhoja biisejä, joita emme ole koskaan yrittäneet soittaa keikoilla. ”Irtoaako Touch Too Much (Highway To Hell -levyltä vuodelta 1979)?” hän saattoi kysyä ja me olimme vain, että ”ei, emme ole opetelleet sitä!”

– Axl Rose on tyyliltään lähempänä Bon Scottia kuin Briania – sellainen rock-hahmo. Ja hänellä on laaja ääniala. Hän saattaa vetää Bon Scottin aikaisia biisejä yhdellä tyylillä ja mennä sen jälkeen korkeampaan rekisteriin kuten Brian.

Lisää luettavaa