Brittilupauksen koko soitinarsenaali varastettiin kesken kiertueen – yhtye pyytää lahjoituksia faneilta voidakseen palata takaisin tien päälle

8.4.2018 22:20

Englantilainen indietulokas Bloody Knees joutui törkeän varkauden kohteeksi Lontoossa perjantaina. Yhtyeen pakettiautosta vietiin orkesterin kaikki soittovälineet aivan viimeistä piirua myöten, eikä muusikoilla ole kertomansa mukaan käteisvaroja menetysten korvaamiseen. ”Olemme täysin shokissa ja syvästi suruissamme kertoessamme, että pakettiautoomme murtauduttiin Mile Endissä Lontoossa”, yhtye kirjoittaa Facebookissa. ”He varastivat aivan kaiken. En voi edes uskoa, että kirjoitan tätä. Olemme aivan rikki.”

Varkaus ei olisi voinut tapahtua juuri pahempaan aikaan, jos moiselle nyt koskaan oikeaa aikaa ylipäätään on olemassakaan, sillä yhtye on parhaillaan ensimmäisellä Euroopan-kiertueellaan. ”Olemme järkyttyneitä kirjoittaessamme tätä ja joutuessamme pyytämään julkisesti apua, sillä emme normaalisti tekisi sellaista, mutta emme näe tällä hetkellä muutakaan mahdollisuutta”, yhtyeen tapahtuman tiimoilta perustaman GoFundMe-keräyksen sivuilla kirjoitetaan. ”Mikäli kykynet lahjoittamaan edes vähänkin, olisimme todella kiitollisia ja toivon mukaan pääsisimme tukenne avulla palaamaan takaisin tien päälle oikeana bändinä.”

https://twitter.com/BloodyKnees/status/982954996336558080

Lisää luettavaa