Eddie Van Halen uhkasi Limp Bizkit -nokkamiestä aseella, väittää ohjaaja uudessa kirjassaan – ”Hän ajeli panssariautolla Los Angelesin läpi”

Van Halenin touhuja vuosituhannen alussa sivusta seurannut Andrew Bennett kertoo hurjan tarinan uudessa kirjassaan.
24.4.2020 11:33

Muun muassa Deftonesista ja Katy Perrystä dokumentteja kuvannut sekä musiikkivideoita muun muassa Jonas Brothersille ja Nickelbackille tehnyt ohjaaja Andrew Bennett on julkaissut uuden kuvakirjan Eruption in the Canyon: 212 Days and Nights with the Genius of Eddie Van Halen, jossa seurataan kitarasankarin ja Van Halen -yhtyeen edesottamuksia vuodesta 2004 vuoteen 2007. Bennettin oli tarkoitus työstää David Lee Rothin kanssa reunionin tehneestä yhtyeestä dokumenttia, mutta bändi lopulta hylkäsi Bennettin materiaalit.

Kuvien lisäksi Bennettin kirja sisältää paljon erikoisia anekdootteja ja hurjia tarinoita, joista Ultimate Classic Rock -sivusto on poiminut yhden todella uskomattomalta kuulostavan sellaisen. Bennett nimittäin väittää, että Eddie Van Halen olisi ajellut ympäri Los Angelesia laittomalla panssariautolla sekä uhkaillut aseella Limp Bizkit -nokkamies Fred Durstia.

Bennettin mukaan tämä tapahtui niihin aikoihin, kun kitaristi Wes Borland oli eronnut Limp Bizkitistä ja hänelle etsittiin korvaajaa. Durst ja Eddie Van Halen tapasivat levy-yhtiön bileissä, jossa joku ehdotti, että Van Halenin pitäisi lähteä jamittelemaan numetal-orkesterin kanssa. Durstia nauratti ajatus ”maailman parhaasta kitaristista soittamassa maailman surkeimmassa bändissä” ja Eddiekin lämpeni ajatukselle sen verran, että tämä raahasi soittopelinsä Limp Bizkitin treenikämpälle Beverly Hillsiin.

Homma kuitenkin kaatui nopeasti siihen, kun muut polttelivat pilveä eikä Eddie voinut sietää sitä. Kitaristin mukaan hänestä tuntui jamisessioissa siltä, kuin olisi ollut ”stipendiaattina lastentarhassa” ja tämä häipyi jättäen soittokamansa jälkeensä. Kun Eddie yritti myöhemmin tavoitella Durstia saadakseen laitteistonsa takaisin eikä laulajasta kuulunut mitään 24 tuntiin, otti kitaristi ohjat omiin käsiinsä.

”Eddie oli ostanut armeijan huutokaupasta panssariajoneuvon. Sen takaosassa oli asetuki eikä se ollut laillinen. Hän ajeli panssariautolla Los Angelesin läpi Beverly Hillsiin ja pysäköi sen Limp Bizkitin treenikämpän eteen. Hän oli ilman paitaa, tukka solmittuna samurai-tyyliin, farkuissa oli naru vyön korvikkeena ja hänen maiharinsa pysyivät kasassa ilmastointiteipillä. Ja hänellä oli ase kädessään”, Bennett kertoo kirjassaan.

”Siinä Eddie Van Halen sitten seisoi etupihalla keskellä päivää, poltti tupakkaa ja osoitti aseella Fred Durstia, joka kantoi kitaroita ja vahvistimia talosta tähän panssariautoon.”

Lisää luettavaa