Elektronisen musiikin pioneeri intiimille jäähallikeikalle – Jean-Michel Jarre Helsinkiin

Jo 1970-luvulla konemusiikin eri ulottuvuuksia ja näyttäviä laser-show’ta maailmalle esitellyt Jean-Michel Jarre konsertoi Helsingin Jäähallissa 31. lokakuuta. Konsertti on osa laajaa The Electronica World Tour –kiertuetta.

Jarre esiintyi Suomessa viimeksi isolla areenakeikalla 2011 Turun HK Areenalla. Nyt luvassa on intiimimpi jäähallikeikalle, jonne on myynnissä tavallista vähemmän lippuja. Lipunmyynti alkaa maanantaina 21. maaliskuuta kello 9.

Jarren tunnetuimman albumin, konemusiikkivelhon maailmanmaineeseen nostaneen Oxygènen julkaisusta tulee joulukuussa kuluneeksi 40 vuotta. Jarren viimeisin menestysprojekti on viime keväänä julkaistu Electronica 1, jossa oli mukana suuri joukko muita huippuartisteja. Tänä vuonna julkaistavalla Electronica 2 –albumilla on puolestaan mukana 15 muuta artistia, kuten Hans Zimmer, Pet Shop Boys, Peaches ja Gary Numan.

Jean-Michel Jarre
Ma 31.10.2016
Helsingin Jäähalli

Liput alkaen 59 euroa.
Lipunmyynti alkaa Ticketmaster Suomessa (Lippupalvelu) sekä Lippupisteessä, Tiketissä ja osoitteessa www.rle.fi maanantaina 21.3. klo 9.00.