Elektronisen musiikin pioneeri Klaus Schulze on kuollut

27.4.2022 20:58

Saksalainen elektronisen musiikin pioneeri Klaus Schulze on kuollut. Tiedon 74-vuotiaan muusikon menehtymisestä vahvistaa tämän poika Max.

”Suuren surun murtamina joudumme kertomaan, että Klaus menehtyi eilen 26. huhtikuuta 2022 74 vuoden iässä pitkällisen sairauden uuvuttamana, mutta äkillisesti”, Max kirjoittaa lausunnossaan. ”Hän jättää taakseen valtavan musiikillisen perinnön ja häntä jäävät suremaan vaimo, kaksi poikaa sekä neljä lapsenlasta. Haluamme hänen ja koko perheen nimissä kiittää kaikkia uskollisuudesta ja tuesta kaikkien näiden vuosien ajan – se on merkinnyt hänelle paljon!”

Schulze soitti rumpuja vuonna 1969 ilmestyneellä Tangerine Dreamin debyyttilevyllä. Seuraavana vuonna Schulze perusti Ash Ra Tempel -kokoonpanon. Ensimmäisen soololevynsä, nopeasti klassikon asemaan nousseen Irrlichtin muusikko julkaisi vuonna 1972.

Schulze ehti julkaista mittavalla urallaan kaikkiaan yli 60 soololevyä, joista ensimmäisen lisäksi mainittakoon Timewind (1975), Moondawn (1976) sekä Dune (1979).

Vuonna 1976 Schulze liittyi japanilaisen Stomu Yamashtan ja tämän Al Di Meolan, Michael Shrieven ja Steve Winwoodin kanssa muodostamaan Go-superkokoonpanoon. Schulze julkaisi myös useita levyjä Richard Wahnfried -nimen alla. Muihin muusikon yhteistyökumppaneihin lukeutuivat muun muassa The Cosmic Jokers, Alphaville, Lisa Gerrard ja Hans Zimmer.

Schulze ilmoitti viime kuussa julkaisevansa Deus Arrakis -nimisen sooloalbumin 10. kesäkuuta.

Lisää luettavaa