”En olisi uskonut sen vaikuttavan minuun tällä tavoin” – Ginger Bakerin poika muistelee viimeistä tapaamista isänsä kanssa

20.10.2019 21:56

6. päivä lokakuuta menehtyneen Ginger Bakerin ja hänen poikansa Kofin suhde ei ollut erityisen läheinen. Kofi kertoo kuulleensa teini-ikäisenä isältään, ettei tämä välittänyt pojastaan lainkaan ja kantaneensa näiden kovien sanojen taakkaa harteillaan aina siitä asti. Kaikeksi onneksi miehet ehtivät kuitenkin sopia pahimmat riitansa ennen legendaarisen rumpalimestarin kuolemaa.

”Minulla oli tapana sanoa tyttöystävälleni, että en tule tuntemaan mitään kun hän kuolee”, Kofi kertoo Rolling Stonelle. ”En todellakaan uskonut tuntevani mitään. Paskiaisen täytyi sitten avautua minulle ennen kuolemaansa. Mikäli hän olisi pysynyt paskiaisena, se olisi ehkä ollut helpompaa. Mutta en olisi uskonut sen vaikuttavan minuun tällä tavoin.”

”Istuin hänen vieressään aluksi hiljaa, mutta sitten ajattelin, että ’Mitä vittua? Minulla on paljon kerrottavaa hänelle…’ mies jatkaa. ”Sanoin hänelle: ’Hei, opettelen soittamaan Blue Conditionia ja muuta sinun matskuasi. Jatkan jalanjäljissäsi isä. Pidän huolta kaikesta opettamastasi, kaikista salaisuuksista ja muista. Pidän niitä elossa niin hyvin kuin vain kykenen.’ Hän hymyili ja se oli ihan mahtavaa.”

Kofi kertoo halunneensa puhdistaa ilmaa jo ennen kuin kuuli isänsä joutuneen sairaalahoitoon.

”Hänen silmänsä ikään kuin kirkastuivat ja kerroin hänelle tarinoita menneisyydestä, kuten siitä kerrasta, kun hän kaatoi päälleni bensaa rööki huulessaan, samalla kun pitelin trattia auton bensatankin suulla… Oli mahtavaa luoda oikea yhteys isääni”, mies sanoo. ”En tiedä muuttuvatko ihmiset juuri ennen kuolemaansa. Luulen hänen tienneen, että hän oli kuolemassa, ja hän luullakseni rentoutui sen takia, että pystyi viimein olemaan oma itsensä. Hän hävitti sen kovan ulkokuoren… Sen kiivaan luonteen alla hän oli todella rakastava ihminen. En vain usko hänen pystyneen sanomaan sitä minulle.”

Kofilla oli keikka Music of Cream -projektin Jack Brucen Malcolm-pojan ja Eric Claptonin veljenpojan Will Johnsin kanssa vain muutamia tunteja Gingerin kuoleman jälkeen. Ei mikään helppo paikka.

”Se oli todella vaikeaa”, mies vahvistaa. ”Mikäli isäni oli tuolla jossakin ylhäällä, minne ihmiset nyt sitten kuoltuaan menevätkään, katseliko hän minua? Näkikö hän kaiken lisäämäni? Keskustelumme perusteella hän vaikutti vain iloiselta siitä, että tein sen. Joka kerta kun ajattelin isääni sinä iltana, soittaminen oli kuitenkin todella vaikeaa. Rumpusoolo oli todella rankka rasti. Se oli hyvin tunteellista.”

Kofi sanoo Gingerin kuolleen sen jälkeen, kun tämän ”koko vartalo vain sanoi, että ’Nyt riittää'”.

”Hän vain vaipui uneen”, mies toteaa. ”Olen iloinen että hän lähti hyvällä tavalla, mutta surullinen siitä, etten saanut vielä yhtä päivää hänen kanssaan. Olen vain todella onnellinen että sain pitää häntä kädestä.”

Lisää luettavaa