Ennakkonäyttö: Miten käy Swallow The Sunin synkälle ja raskaalle musiikille jousitrion käsittelyssä? – Lyhytdokumentti valaisee asiaa

Sipoon kirkossa livenä taltioidut kappaleet julkaistaan yhtyeen uuden albumin kylkiäisenä.
8.9.2021 14:37

Tunnelmallisen synkästä ja raskaasta musiikista tunnettu kotimainen death doom -suuruus Swallow The Sun julkaisee uuden Moonflowers-pitkäsoittonsa 19. marraskuuta. Yhtye on loppukesän/alkusyksyn aikana tarjonnut esimakua tulevalta levyltä julkaisemalla viikottain Trio NOXin sovittamia, Sipoon kirkossa taltioituja jousitriosovituksia levyn kappaleista. Jousisovitukset julkaistaan myös omana bonuslevynään varsinaisen Moonflowersin lisäksi.

Soundin välityksellä saa nyt ensiesityksensä Sam Jamsenin valmistelema lyhytdokumentti, jossa seurataan kappaleiden äänitysprosessia upeassa kirkkomiljöössä. Lisäksi Swallow The Sun -kitaristi Juho Räihä, sovituksista vastaava Trio NOXin Helena Dumell sekä konserttipianoa soittava Krista Ruusunen kertovat, miten uudet sovitukset syntyivät ja millainen prosessi koko akustisen ja instrumentaalisen levyn tekeminen kaikkiaan oli. Dokkarin pariin pääset tuosta yläpuolelta.

Albumin kahdeksasta kappaleesta on tähän mennessä julkaistu jousiorkesteriversioina kaikkiaan kuusi ja ne löydät tuosta alta. Jäljellä on siis vielä kaksi kappaletta, joiden jälkeen yhtye julkaisee levyn ensimmäisen varsinaisen singlelohkaisun.

Lisää luettavaa