Ensi-ilta: Irma Agiashvili laulaa viattomuuden jättämisestä ja armottoman arjen kohtaamisesta

5.2.2016 12:18

Laulaja-lauluntekijä Irma Agiashvili on saanut valmiiksi kakkosalbuminsa Behind Space. Johnny Lee Michaelsin tuottama albumi on jatkoa vuonna 2013 ilmestyneelle Sing the Unspoken -esikoisalbumille.

Artistin tiedotteen mukaan uutuuslevyllä on kaksi toisiinsa kietoutunutta teemaa, tavallaan päivä ja yö: aikuistumisen mukanaan tuomat arki ja pelot, ja nuoruuteen jääneet viattomuus ja palo.

In Vain on kappale yksinäisyydestä, joka syntyy, kun koet puhuvasi eri kieltä toisen kanssa ja näet ja tunnet asiat eri tavalla. Lopputuloksena kadotatte toisenne”, Agiashvili kertoo nyt ensi-iltaan tulevasta videokappaleesta.

”Samalla In Vain on melankolinen mutta hyväksyvä toteaminen, että lopulta kuitenkin kuljemme matkaamme jokainen yksin, vaikka aluksi olemmekin niin kiihkeitä pitämään kiinni toisistamme – muka löydetystä onnestamme. Ironista kyllä, juuri ’onnen’ menettämisen pelko ja yksinäisyyden hyväksyminen saa meidät kulkemaan kuuroina, suljetuin silmin.”

Irma Agiashvili esiintyy Helsingin Tavastialla 18.2. Behind Space julkaistaan huhtikuussa.

Lisää luettavaa