Ensimmäisen aallon punkbändeihin kuuluva The Vibrators saapuu Suomeen neljälle keikalle

Bändi on ollut aktiivinen jo kunnioitettavat yli 40 vuotta.

Punkin ensimmäiseen aaltoon kuuluva, vuonna 1976 perustettu The Vibrators -yhtye saapuu lokakuussa Suomeen. Suomalaisbasistilla vahvistettu brittiyhtye heittää keikat Lahdessa, Turussa, Helsingissä ja Tampereella.

The Vibratorsin yli 20 levyä kattavan diskografian tuorein julkaisu on vuonna 2017 ilmestynyt Past, Present & into the Future, jolla on mukana pitkä liuta bändissä vuosien varrella vaikuttaneita sekä nykykokoonpanoon kuuluvia muusikoita. Nykyisessä triossa vaikuttavat basisti-laulaja Pete Honkamäen lisäksi ainoana alkuperäisjäsenenä rumpali John ”Eddie” Edwards sekä The Members -yhtyeestäkin tuttu kitaristi Nigel Bennett.

The Vibrators kiertää Suomea seuraavasti:

TO 10.10.2019 Lahti, Torvi
Liput ennakkoon 10€ Lippupisteestä, ovelta 12€

PE 11.10.2019 Turku, Pikku-Torre
Liput ovelta 10€

LA 12.10.2019 Helsinki, Mascot
Liput ennakkoon 10€ Tiketistä, ovelta 12€

SU 13.10.2019 Tampere, Telakka
Liput ennakkoon 12€ Lippupisteestä