Ensinäyttö: Vain elämää -ohjelmassa A.W. Yrjänän kera esiintynyt Amber Shadows laulaa painajaisista ja yksinäisyydestä

20.12.2023 11:35

Mikäli olet seurannut tämän vuoden Vain elämää -kautta, Amber Shadows lienee tuttu tapaus. Laulaja nähtiin ohjelmassa A.W. Yrjänän tukena CMX:n Punainen komentaja -biisiä tulkitsemassa, ja reipashenkinen esitys tiettävästi nostatti mutinaa sarjan seestyneemmässä katsojakunnassa. No niinhän raskaan musiikin kuuluukin nostattaa, eli tehtävä suoritettu!

Soundissa tulee nyt ensinäyttöön Amber Shadowsin Musta lintu -kappaleeseen tekemä musiikkivideo. Katso Jocke Levälammen ohjaama ja Amber Shadowsin eli Anne Ala-Pöntiön käsikirjoittama video ylempää. Mitä itse biisiin tulee, musiikillisesti seikkaillaan metallin ja grungen välimaastossa.

“Kappale sai alkunsa eräänä valvottuna yönä. Olen kamppaillut paljon yksinäisyyden kanssa. Minulla on monta läheistä ystävää, mutta pimeällä hetkellä sitä on vaikea muistaa”, Ala-Pöntiö kertoo ja jatkaa:

“Olen tosi tyytyväinen siihen, miten hyvin Mustan linnun musiikkivideo onnistuu kuvaamaan sisäistä maailmaani pahana päivänä. Uskon myös, että tunnelma on monelle kuulijalle tuttu.”

Videon julkaisuajankohdaksi valikoitui tarkoituksella vuoden pimein aika, jolloin yksin oleminen voi tuntua tavallistakin vaikeammalta.

“Yksinäisyys voi korostua juhlapyhien aikaan, kun oletusarvo on, että nyt pitäisi olla onnellinen ja nauttia olostaan. Jotkut ovat konkreettisesti yksin, mutta yksinäinen voi olla myös ihmisten keskellä. Pahin yksinäisyys on monesti näkymätöntä, ja masentunut ihminen voi olla taitava esittämään viimeisillä voimillaan, että kaikki on ihan hyvin”, Ala-Pöntiö kertoo.

Amber Shadowsin bändiin kuuluvat kitaristit Miika Eskoli ja Juho Nummi, basisti Jyri Ojala ja rumpali Sindre Johansen. Orkesteri perustettiin vuonna 2019. Yhtye on julkaissut aikaisemmin tänä vuonna kaksi singleä, ja debyyttilevy on vuorossa ensi vuonna. Kokoonpanon Facebook-kanava löytyy täältä ja Instagram-sivu täältä.
.

Lisää luettavaa