Saksalaisen kokeellisen rockin suuruuksiin lukeutuvan Canin laulaja Damo Suzuki on kuollut. 74-vuotiaana menehtynyt Suzuki sairasti suolistosyöpää.
”Suuren surun saattelemana joudumme kertomaan, että upea ystävämme Damo Suzuki menehtyi eilen, perjantaina 9. helmikuuta 2024”, yhtye tiedottaa sosiaalisessa mediassa. ”Hänen rajaton luova energiansa kosketti monia ympäri maailmaa.”
16. tammikuuta 1950 syntynyt Suzuki liittyi kaksi vuotta aiemmin perustettuun Caniin vuonna 1970. Yhtyeen perustajat Holger Czukay ja Jaki Liebezeit bongasivat Suzukin esiintymästä kadunvarressa munchenilaisen kahvilan edessä. Tästä tapahtumat etenivät nopeasti, sillä Suzuki lauloi yhtyeen riveissä vielä samana iltana.
Suzuki lähti Canista Future Days -albumin äänitysten jälkeen vuonna 1973 avioituakseen tyttöystävänsä kanssa. Laulaja palasi musiikin pariin vuonna 1983 Damo Suzuki’s Network -kokoonpanolla.
23. helmikuuta ilmestyy Can Live In Paris 1973. Kyseessä on ensimmäinen Suzukin laulama Canin Live-sarjan julkaisu.