Entinen Journey-solisti Steve Perry tunnetaan paitsi kadehdittavasta hiuskuontalostaan, myös vähintään yhtä vaikuttavasta lauluäänestään.
Niihin aikoihin kun mies teki mainetekojaan, ei ollut vielä tietoakaan nykyisin varsin yleisessä käytössä olevasta Auto-Tunesta. Tuota maagista aparaattia, jota käytetään sävelkorkeuden epätarkkuuksien korjaamiseen. Andy Hildebrandin vuonna 1997 lanseeraaman laitteen patentissa todetaan, että ”kun äänet tai instrumentit eivät soi vireessä, hukataan esityksen emotionaalisia ominaisuuksia”.
Perryn mukaan kyseiset emotionaaliset ominaisuudet syntyvät nimenomaan käsittelemättömästä ihmisäänestä.
”Auto-Tune on tehnyt kaikista samankuuloisia”, mies toteaa. ”Se on traagista.”
”Eräs hyvin älykäs muusikko kertoi minulle kauan sitten, että kun kuuntelet jotain yhtä kaunista kuin [Barbra] Streisand, tunnet sydämessäsi: ’En voi uskoa että hän kykenee tähän. Kuinka hän tekee sen?’ Sitten kuuntelet Muddy Watersia ja se koskettaa myös emotionaalisesti. He edustavat täysin erilaisia laulullisia tyylisuuntia, täysin erilaisia äänensävyjä ja tyylejä. Toinen on enkelimäinen ja kaunis, toisessa on pyristelyä, ja se on se pyristely ja epätäydellisyydet jotka vetävät puoleensa. Siinä on inhimillisyyttä.”
”Laulaminen on todella alkukantaista. Se on todella alkukantainen tapa kommunikoida”, mies jatkaa. ”Ja se tietenkin tulee olemaan sitä vielä pitkään – ja sen takia en olekaan kovin iloinen, että ihmiset pyyhkivät kaiken tuon mistä juuri keskustelimme pois Auto-Tunella.”