Frank Turner, tuo folkpunkkareista parhain, saapuu Helsinkiin alkuvuodesta

4.11.2013 10:37

Brittiläinen folkpunkkari Frank Turner saapuu helmikuussa Helsinkiin yhdessä nelimiehisen The Sleeping Souls -yhtyeensä kanssa. Ryhmä esiintyy Nosturissa 24. helmikuuta.

Frank Turner soitti aiemmin hardcorepunkia Milloin Dead -yhtyeen keulahahmona, mutta on tehnyt sittemmin mittavan ja menestyksekkään soolouran. Aiemmin tänä vuonna Tape Deck Heart -albumin julkaissut Frank Turner on nähty Suomessa useasti ennenkin. Tänä vuonna mies kiersi maata neljän keikan verran tammikuussa ja esiintyi myös Jurassic Rockissa elokuussa.

Keikan liput tulevat myyntiin tulevana perjantaina 8.11.  Keikka on ikärajaton, mutta aikuisille toki löytyy myös omat olutkarsinat.

http://frank-turner.com

Soundi on keikan yhteistyökumppani.

 

 

Lisää luettavaa