Franz Ferdinand tulee taas! Uuden albumin julkaisupäivä ja ensimmäinen single julki – ”Loistava alku seuraavalle vuosikymmenelle”

Kokoonpanomuutoksia läpikäynyt skottibändi julkaisee viidennen pitkäsoittonsa.

Skotlantilainen indie rock -suuruus Franz Ferdinand palaa julkaisukantaan neljän vuoden tauon jälkeen. Yhtye julkaisee viidennen albuminsa Always Ascending 9. helmikuuta 2018 ja ensimmäisenä maistiaisena levyltä tarjoillaan elektro- ja synasoundein kuorrutettu nimikkokappale.

– Mitä soundeihin tulee, kappale edustaa melko hyvin koko levyä. Tämä tulee olemaan edellisiin levyihimme verrattuna melko erilaista. Se ei ole suoraviivainen kitaralevy vaan hieman leveämpi soundeiltaan. Mutta tämä on vasta maistiainen, lisää yllätyksiä on vielä tulossa, laulaja Alex Kapranos kertoo NME-lehdelle.

– Halusimme ottaa nyt käytössämme olevat soundit ja tehdä niillä jotain ennen kuulematonta, tulevaisuuden ääniä. Samalla halusimme levyn kuulostavan siltä, että se on ihmisten soittama. Studiossa on todella houkuttelevaa siistiä kaikkea digitaalisesti, Photoshopata musiikkia. Mutta tällä levyllä mitään ei ole ohjelmoitu, kaikki on soitettu itse. Rock ’n’ rollia täytyy olla mukana.

Always Ascendingin ja sitä edeltäneen Right Thoughts, Right Words, Right Action -albumin (2013) välissä yhtye ehti julkaista Sparks-yhtyeen kanssa yhteistyönä toteutetun FFS-levyn (2015) ja yhtyeessä alusta asti mukana ollut kitaristi Nick McCarthy jäi sivuun perhesyistä. Uudella albumilla kuullaankin ei vain yhtä vaan kahta uutta muusikkoa, kitaristi Dino Bardotia sekä kosketinsoittaja Julian Corrieta, joka tunnetaan myös taiteilijanimellä Miaoux Miaoux.

– Edellinen levymme oli hieno lopetus yhdelle aikakaudelle. Minusta tuntuu, että tämä on puolestaan loistava alku seuraavalle vuosikymmenelle, Kapranos toteaa.