Glasvegasin James Allan löytyi New Yorkista

9.9.2009 14:37

Skotlantilaisen Glasvegasin keulahahmo James Allan on löytynyt New Yorkista. Mieshän ei ilmestynyt Barclaycard Mercury Music Prize -tapahtumaan tiistaina 8.9., joten yhtye joutui perumaan suunnitellun esiintymisensä. Huhumylly lähti samalla liikkeelle.

– Tulimme Italiasta keikalta viime viikonloppuna enkä ole nähnyt häntä lentokentältä poistumisen jälkeen. Olen hieman huolissani miehestä, mutta ei tässä voi oikein muuta kuin odotella uutisia, kitaristi Rab Allan sanoi brittimedioille.

Nyt niitä uutisia on tullut, sillä Glasvegasin manageri Dean Cunning kertoo saaneensa yhteyden laulajakitaristiin.

– James soitti minulle kuultuaan, että monet ihmiset ovat hyvin huolestuneita. Hän kertoi olevansa New Yorkissa.

Glasvegasin on määrä aloittaa Yhdysvaltain-kiertue Bostonista perjantaina 11.9.

Yhtyeen tuore videohaastattelu löytyy täältä.

Lisää luettavaa