Guns N’ Rosesin musiikkivideot kiinnostavat yhä – jo toinen bändin video ylitti miljardin katselun rajan

16.10.2019 11:10

Guns N’ Rosesin yhteydessä puhutaan tavallisesti Appetite for Destruction -debyyttialbumin merkityksestä ja viime vuosien reunion-kiertueen poikimista rahavirroista, mutta yhtye rikkoo kunnioitettavia rajapyykkejä myös musiikkivideoiden saralla. Blabbermouth uutisoi, että jo toinen Gunnareiden video on ylittänyt miljardin katsojan rajan – ja on samalla julkaisuvuosikymmenensä ainoa musiikkivideo, joka on tähän kategoriaan päässyt.

Kysymyksessä on Sweet Child O’ Minen videoteos, jonka voi muistin virkistämiseksi katsoa vaikka yläpuolelta. Kappaleeseen tehtiin kaksikin videota, ja tämä miljardin katsojan versio on se mustavalkoinen näkemys aiheesta. Värillisen version voi katsoa täältä. Mukana tiettävästi vilahtaa myös Izzy Stradlinin kanssa noihin aikoihin seurustellut Angela Nicoletti, joka nykyään asuu Suomessa Andy McCoyn kanssa.

Sweet Child on ainoa 1980-luvun musiikkivideo, joka näihin lukemiin on yltänyt – seuraavaksi katsotuin teos on Blabbermouthin mukaan A-han Take on Me 943 miljoonalla katsojalla. Sattumoisin GNR pitää hallussaan myös 1990-luvun katsotuimman videon valtikkaa, kun November Rainia on katsottu 1,2 miljardia kertaa. Kakkosena tulee Nirvanan Smells Like Teen Spirit 968 miljoonalla katselulla.

Lisää luettavaa