Hallitus vetää hätäjarrusta – Rajoituksia tiukennetaan, koronapassi menee jäähylle

Hallitus tiedotti uusista toimista tiedotustilaisuudessa keskiviikkona 22.12.
22.12.2021 10:22

Pahentuneen koronatilanteen vuoksi hallitus on ottanut käyttöönsä niin sanotun hätäjarrumekanismin, mikä tarkoittaa tiukennuksia erilaisiin rajoituksiin. Samalla koronapassi otetaan osittain pois käytöstä. Hallitus tiedotti asiasta keskiviikkona 22.12. pidetyssä tiedotustilaisuudessa.

Koronapassi, jonka avulla on voinut järjestää kulttuuritapahtumia kuten konsertteja sekä vapauttaa ravintoloita rajoituksista, laitetaan jäähylle 28. joulukuuta alkaen. Passin kanssa ei siis voisi enää pitää auki korkean ja kohtalaisen riskin paikkoja eikä järjestää massatilaisuuksia, joissa ei ole määritelty istumapaikkoja. Korkean ja kohtalaisen riskin tiloja ovat esimerkiksi baarit, karaokeravintolat ja yökerhot.

Passia ei kuitenkaan jätetä täysin pois vaan hallitus on suositellut aluehallintovirastoille, että passilla voisi jatkaa toimintoja normaalisti matalan tartuntariskin tiloissa sekä tapahtumissa, joissa katsojalle on määritelty istumapaikka. Tällaisia tiloja ja tapahtumia ovat esimerkiksi elokuvateatterit, konsertit, oopperat, museot, kirjastot, urheilukatsomot ja kuntosalit. Alueilla on kuitenkin mahdollisuus määrätä näihinkin tilaisuuksin käytettävät tilat kokonaan kiinni, jolloin toiminta ei voisi jatkua edes passilla.

Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvisen mukaan joulun ajan hengelliset tilaisuudet kuten joulukirkot voidaan järjestää.

Ravintoloissa anniskely päättyy jouluaatosta alkaen kello 21 ja ovet on suljettava kello 22. Tiistaista 28.12. alkaen anniskely päättyy jo kello 17 ja ovet tulee sulkea kello 18. Ruokaravintoloissa anniskely päättyy kello 17, mutta aukiolo koronapassilla sallitaan kello 18-20 välillä.

Peruspalveluministeri Krista Kiurun mukaan uusien rajoitusten tarkoituksena on vähentää sekä rokottamattomien että rokotettujen ihmisten ja nimenomaan aikuisten välisiä kontakteja, jotta koronatartuntamäärät saadaan kuriin.

Lisää luettavaa