”Hän on punk rockin James Brown” – Rage Against The Machinen Tom Morello kertoo, kuka on maailman paras nokkamies

Maailman paras keulahahmo löytyy tietenkin kitaristin omasta bändistä.

Tom Morello (Rage Against The Machine, Prophets Of Rage, Audioslave) julistaa tuoreessa Revolverin Fan First -podcastin haastattelussa, että hänen bänditoverinsa Zack de la Rocha on kaikkien aikojen kovin nokkamies.

”Hän on punk rockin James Brown. Läntisen musiikin historiassa ei ole toista, joka antautuu spirituaalisesti niin totaalisesti lavalla ja studiossa kuin hän”, Morello kehuu.

”Lisäksi hän on äärimmäisen viisas ja mahtava muusikko. Se on aivan uskomaton yhdistelmä. Olen onnekas, että saan olla samassa bändissä hänen kanssaan.”

Morello ylisti samaisessa haastattelussa myös edesmennyttä Chris Cornellia, jonka kanssa kitaristi vaikutti aikoinaan Audioslave-yhtyeessä.

”Hänellä oli kyky luoda kauniita ja villejä melodioita aivan tyhjästä. Muistan, kun teimme ensimmäistä levyämme (tuottaja) Rick Rubinin kanssa. Rick sanoi, ettemme taida tajuta, miten onnekkaita olemme. ’Olen työskennellyt monien laulajien kanssa ja upean melodian kehitteleminen on vaikeaa – mutta tämä kaveri heittelee niitä ihan tuosta vaan!'” Morello nauraa.

Morello julkaisi juuri The Atlas Underground -sooloprojektinsa tuoreen pitkäsoiton The Atlas Underground Fire, jolla kuullaan vierailevina ääninä muun muassa Bruce Springsteeniä, Eddie Vedderiä ja Damian Marleyta. Rage Against The Machine nousee puolestaan pitkästä aikaa keikkalavoille viimein ensi vuonna. Yhtyeen oli tarkoitus lähteä kiertueelle jo 2020, mutta keikat jouduttiin siirtämään koronan vuoksi.