Hoi, ihmiset! Olisi kappaleen verran uutta, kiukkuisesti potkivaa Mastodonia tarjolla

10.9.2021 08:27

Haluatko aloittaa aamusi väkevissä merkeissä? Sehän onnistuu – anna vain Atlantan karvanaamayhtyeen Mastodonin avittaa. Yhtye julkisti tulevan levynsä julkaisupäivän ja julkaisi upouuden singlen musiikkivideoineen, joten kurkista alempaa, miltä tämä Pushing the Tides -kappale kuulostaa.

Mastodonin kahdeksas albumi on nimeltään Hushed and Grim, ja se tulee yleisön kuultavaksi halloweenin tienoilla 29. lokakuuta. Edellisestä levystä onkin ehtinyt vierähtää tovi, kun Emperor of Sand ilmestyi niinkin kauan sitten kuin vuonna 2017. Sitten vain kiertueuutisia odottelemaan!

Lisää luettavaa