Isän pinna paloi pojan jatkuvaan kitaranrämpyttelyyn – Yritti ampua soittopeliä, osuikin soittajaan

Kuvan kitara ei liity tapaukseen.
Pixabay

Sillä lailla!

Amerikasta (mistäpä muualtakaan) kantautuu taas todella kummia. Ohiolainen uutiskanava Local 12 nimittäin raportoi, että 79-vuotias mies pidätettiin, koska tämä oli ampunut 50-vuotiasta poikaansa. Syy? Poika ei suostunut lopettamaan kitaran soittoa.

Local 12:n uutisen mukaan Fred Hensley Jr. oli soittanut kitaraansa yhtäjaksoisesti yli tunnin eikä suostunut lopettamaan isänsä toistuvista pyynnöistä ja käskyistä huolimatta. Lopulta vanhemman Fred Hensleyn käämit paloivat ja tämä haki pistoolin. Viranomaisille Fred Hensley Sr. kertoi, että hänen tarkoituksensa oli ampua kitaraa eikä poikaansa. Ampujan sihti oli kuitenkin pielessä ja luoti osui soittajaa kylkeen. Poliisiraporttien mukaan poika oli tämän jälkeen hyökännyt isänsä kimppuun ambulanssia odotellessa.

Fred Hensley Sr. pidätettiin ja tämä sai syytteet perheväkivallasta ja törkeästä pahoinpitelystä.

Tarina ei kerro, miten kitaralle tapauksessa kävi.