Jälleen kuolinuutinen metallimaailmasta: American Head Chargen basisti Chad Hanks menehtyi vain 46-vuotiaana

Nuorena lähti nu metal -muusikko.
13.11.2017 07:11

Surullisilla uutisilla lähtee tämä viikko käyntiin. Blabbermouth kertoo, että 1990-luvun lopun nu metal- ja industrial -aaltoon kuuluvan American Head Chargen basisti ja alkuperäisjäsen Chad Hanks on kuollut. Hän oli 46-vuotias.

Blabbermouthin siteeraamien, sosiaalisessa mediassa julkaistujen viestien perusteella Hanks menehtyi maksan ja munuaiset rappeuttaneen sairauden uuvuttamana. Hanksin kunniaksi järjestetään marraskuun lopussa muistokonsertti, jossa kerätään myös rahaa muusikon viimeisten hoitomaksujen kuittaamiseen.

Vuonna 1997 perustettu American Head Charge ehti jo kertaalleen lopettaa vuonna 2009, mutta yhtye kokosi rivinsä uudelleen kaksi vuotta myöhemmin. Orkesteri julkaisi viime vuonna Tango Umbrella -albumin, joka oli kokoonpanon ensimmäinen pitkäsoitto yli vuosikymmeneen.

Hanks on jo toinen American Head Chargen menehtynyt jäsen, kun yhtyeen kitaristi Bryan Ottoson kuoli ilmeisesti yliannostukseen vuonna 2005.

Lisää luettavaa