Jälleen suru-uutisia valtameren takaa – Foghat-basisti Craig MacGregor on kuollut

11.2.2018 19:56

Vuodesta 1975 Foghatin riveissä musisoinut Craig MacGregor on kuollut 68-vuotiaana. Yhtye vahvistaa suru-uutisen Facebook-sivuillaan. MacGregorilla diagnosoitiin keuhkosyöpä vuonna 2015.

Syyskuun 13. päivä vuonna 1949 syntynyt tuleva basisti aloitti pianonsoiton 7-vuotiaana ja siirtyi siitä rumpujen ja trumpetin pariin. ”Pysyttelin niissä seuraavat kolme vuotta, mutta halusin etualalle, joten tartuin bassoon. Siinä yhdistyi molempien parhaat puolet”, mies itse perusteli instrumenttivalintaansa. Mies poistui Foghatin riveistä 80-luvun alussa, mutta palasi yhtyeeseen useampaankin otteeseen pitkin 1980- ja 1990-lukuja, liittyen riveihin jälleen pysyvästi vuonna 2005 ja pysyen yhtyeen vahvuudessa elämänsä loppuun saakka.

Miehen kohtalo oli siinä mielessä kovinkin karu, että hänen keuhkoistaan löydettiin 10 millin kokoinen kasvain jo vuonna 2012, mutta tuloksista ei kerrottu hänelle itselleen kuin vasta taudin edettyä jo parantumattomaan vaiheeseen. Viimeiset vuotensa MacGregor ajoikin lakiesitystä, jonka mukaan terveydenhoitoalan henkilöstön tulisi kertoa potilaille näiden testituloksista kohtuullisen ajan sisällä.

Lisää luettavaa