Have You Ever Seen The Jane Fonda Aerobic VHS? julkaisi pitkästä aikaa uutta musiikkia – Katso In Tangerine -video

Jo oli aikakin saada lisää riehakasta autotallipoppia Kouvolasta. Soundin ensinäytössä nimensä kätevästi muotoon HYESTJFAVHS? lyhentävän yhtyeen musiikkivideo Tangerine.

Valloittava ja valloittavasti nimetty garage pop -bändi Have You Ever Seen The Jane Fonda Aerobic VHS? valmistautuu julkaisemaan kolmannen albuminsa myöhemmin tänä vuonna. Nyt tuo maanmainio kouvolalaisyhtye on saanut julki albumin ensimmäisen singlen. Se tottelee nimeä In Tangerine, ja biisiin kuvattu musiikkivideo on katsottavissa yläpuolella.

Bändi näyttää edelleen onneksi luottavan vahvuuksiinsa, melodisina kaahaaviin kappaleisiin ja särölle ajettuihin urkusoundeihin. Yhtyeeltä on ilmestynyt aiemmin kaksi pitkäsoittoa, Teenage Sweetheart (2015) ja Jazzbelle 1984/1988 (2018), joista molemmat keräsivät vuolaita kehuja myös Soundin levyarvioissa.

In Tangerine riehuu leikkisästi punkin ja altsumusan välimaastossa. Sussen kaihoisa tulkinta haikailee paikkaan, jossa sai vaan olla, eikä ollut kiire minnekään. Joku ysäri-nostalgia tässäkin kai kaikuu. Muistakaa katsoa Seinfeldiä ja relata, tyypit”, yhtye kommentoi tiedoteessa ja jatkaa:
.
In Tangerine on ensimmäinen osa Fondien kolmoslevyn videotrilogiaa. Maya Derenin ja Peter Greenawayn hengessä operoiva raina kuvittaa kappaleen teemoja yksinäisyyden, menneen aikojen kaipailun ja kaihon äärellä. Se on elokuva elokuvan sisässä. Missä Susse on? Kuka Susse on? Mitä kanavaa hän katsoo? Paetaan Tangerineen.”

Have You Ever Seen The Jane Fonda VHS? on yhtä kuin Susanna Stemma-Sihvola (laulu & basso), Ekku Lintunen (kosketinsoittimet & laulu) ja Janne-Petteri Pitkälä (rummut).
Kuva: Heidi Kero.