Järki hoi, älä jätä! Metalliorkesteri vandalisoi hautausmaata – levy-yhtiö antoi kenkää ja debyyttilevy hyllytettiin

12.6.2020 21:40

Meksikolaisen metalliorkesteri Thunderslaven jäsenistön kollektiivista päätä ei järki juuri pakottanut, kun retkue päätti suunnata hautausmaalle tekemään tuhojaan. Sekoilun seurauksena yhtye sai kenkää levy-yhtiöltään ja jo valmis debyyttialbumi poistettiin tulevien julkaisujen listalta.

Thunderslave iski yhdessä Hellcharger-nimisen bändin jäsenistön kanssa keskellä yötä Santa Maria Pantheonille Apodacassa, Meksikossa. Tapahtumista julkaistiin myös video, joka poistettiin kyllä nopeasti, mutta kuten vanha viidakon sananlasku kuulu: kerran netissä, aina netissä. Voit katsoa tallenteen alta.

Pätkä julkaistiin kesäkuun 9. päivä. Kaksi päivää myöhemmin Thunderslaven levy-yhtiö ilmoitti orkesterin tarun tulleen heidän listoillaan tiensä päähän. Tässä vaiheessa yhtyeen Unchain the Night -debyyttialbumi oli jo täysin valmis ja julkaisupäivämääräksi oli ilmoitettu kesäkuun 26. päivä.

”On olemassa tietyt rajat sen suhteen, mikä on hyväksyttävää ja mikä ei. Ei harmaita alueita, vaan aivan selkeitä ja vakavia rajoja, joiden ylittymisen jälkeen osapuolet joutuvat tekemään oman etiikkansa mukaisia päätöksiä”, levy-yhtiöstä kommentoitiin tilannetta. Lisäksi lafka lupasi palauttaa rahat takaisin kaikille albumin ennakkoon tilanneille.

Että näin.

Lisää luettavaa