Jordan Rudess ahkerana: Dream Theaterin uuden levyn lisäksi tulossa myös monipuolinen sooloalbumi – Kuuntele näytebiisi

Vieraslistakin näyttää melko komealta.
13.2.2019 14:47

Jordan Rudess on varsin ehtiväinen miekkonen. Sen lisäksi, että hän on työstänyt pääyhtyeensä Dream Theaterin kanssa 22. helmikuuta ilmestyvän Distance Over Time -albumin, on multi-instrumentalistilta tulossa myös uusi sooloalbumi. Wired For Madness julkaistaan 19. huhtikuuta ja siltä on nyt tarjolla maistiaisena nimikkokappaleen osa 1.3 sanoitusvideoineen.

”Se ei ole konseptilevy, mutta nimibiisiä tehdessäni päässäni oli eräs tarina. Se kertoo tyypistä, joka haluaa käydä läpi muutosprosessin, joka tekee hänestä osaksi roboottisen ja tietokoneistetun. Hänen hyödyllisyytensä ihmisenä oli selvästi hiipumassa, joten hän käyttää modernia lääketiedettä hyväkseen ’päivittääkseen’ fyysiset ja henkiset kykynsä. Näin hän irtaantuu muusta, ’normaalista’ maailmasta tietokonepuolen ottaessa vallan ja hänen mielensä vaeltelee jossain hulluuden ja valaistumisen välimailla”, Rudess avaa korkealentoista nimikkokappaletta.

Levyllä vierailee lukuisia musiikkimaailman suuruuksia kuten Rudessin DT-bändikaverit James LaBrie ja John Petrucci, kitaristit Vinnie Moore, Guthrie Govan ja Joe Bonamassa sekä rumpalit Rod Morgenstein ja Marco Minnemann. Maestro kertoo levyn olevan hyvin monipuolinen ja vievän hänen progefaninsa peräti vaihtoehtoiseen ulottuvuuteen.

”Siellä on jopa ihan suoraa bluesia, Just Can’t Win on räkäinen blues-biisi! Dream Theaterin jätkätkin sanovat minua Blues Maniksi, koska kuulostan kiertuebussissa nukutun yön jälkeen ihan vanhan bluesmiehen sielun reinkarnaatiolta. Niinpä soitin Bonamassan ja kokonaisen puhallinsektion paikalle auttamaan biisin toteuttamisessa.”

Lisää luettavaa