Jussi 69 ja Suomen huutokauppakeisari yhdistävät voimansa nuorten rumpuharrastuksen hyväksi

"Minulla ei vielä seiskaluokalla ollut omia rumpuja, mutta tuolloinen musiikinopettajani huomasi intohimoni soittamista kohtaan."
29.6.2016 13:23

The 69 Eyes -kannuttaja ja ravintolanomistaja Jussi 69 haluaa kiittää käymäänsä Pohjois-Tapiolan yläkoulua järjestämällä hyväntekeväisyyshuutokaupan nuorten rumpalinalkujen tueksi.

Mr. 69:n lisäksi mukana heinäkuun 10. päivän häppeningissä ovat Pearl-rumpujen maahantuoja SMI (Scandinavian Music Instruments) sekä Suomen huutokauppakeisarina parhaiten tunnettu Aki Palsanmäki.

Minulla ei vielä seiskaluokalla ollut omia rumpuja, mutta tuolloinen musiikinopettajani huomasi intohimoni soittamista kohtaan. Olen yhä valtavan kiitollinen siitä, että hän antoi minulle erityisluvan treenata välitunnilla, kun muut oppilaat laitettiin pihalle. Rummut olivat koulun budjetista johtuen kehnot ja aika lailla aina rikki, joten haluankin nyt kiittää kouluani hommaamalla sinne parhaat mahdolliset rummut, Jussi kertoo ja jatkaa:

Rahat rumpuihin kerätään huutokaupassa, jossa myyn vanhoja esiintymisvaatteitani. Aki (Palsanmäki) meklaroi ja meitsi on tietty paikan päällä seremoniamestarina.

Joka iikalle avoin hyväntekeväisyyshuutokauppa järjestetään Jussi 69:n The Riffissä. Tapahtumaa koskevat ajantasaiset lisätiedot päivittyvät tänne.

The 69 Eyesin tuorein pitkäsoitto Universal Monsters julkaistiin huhtikuussa.

Lisää luettavaa