Kaisa Rocks -tapahtumasarja on peruttu tältä kesältä

"Valitettavasti arvion mukaan tämän hetkisessä liiketoimintaympäristössä ei ole taloudellisesti järkevää viedä tapahtumasarjaa suunnitellun kaltaisesti loppuun asti", tiedottaa Live Nation.
12.7.2021 15:45

Elokuun puolivälin paikkeille suunniteltu Kaisa Rocks -tapahtumasarja on peruttu, tiedottaa järjestäjä Live Nation Finland. Kolmelle päivälle jaetun tapahtumasarjan esiintyjiksi oli kiinnitetty muun muassa Eppu Normaali, Popeda, Anssi Kela, Battle Beast, Stam1na, Turmion Kätilöt, Mokoma, Vesterinen Yhtyeineen, Klamydia ja Kotiteollisuus.

”Olimme odottaneet tapaavamme teidät elokuussa Kaisa Rocksissa, mutta valitettavasti arvion mukaan tämän hetkisessä liiketoimintaympäristössä ei ole taloudellisesti järkevää viedä Kaisa Rocks -tapahtumasarjaa suunnitellun kaltaisesti loppuun asti”, todetaan Live Nationin tiedotteessa.

Asiakkaita pyydetään palauttamaan liput niiden ostopaikkaan. Live Nation Finland ja artistit pahoittelevat konsertin peruuntumisesta mahdollisesti aiheutuvaa haittaa.

Lisää luettavaa