Kaksi albumia tänä vuonna julkaisseen Red Hot Chili Peppersin John Frusciante julkaisee seuraavaksi soolotuplan

Eipä voi RHCP-kitaristia ainakaan laiskaksi moittia.
6.12.2022 16:35

Red Hot Chili Peppers julkaisi kuluvan vuoden aikana ei yhtä vaan peräti kaksi uutta albumia, joilla molemmilla on mittaa reilusti yli tunnin (Unlimited Love kellottaa rapiat 73 minuuttia, Return of the Dream Canteen puolestaan yli 75 minuuttia). Sitä helposti kuvittelee, että tällainen 34 biisin urakka imee kenet tahansa kuiviin, mutta bändin riveihin palanneella kitaristi John Frusciantella luovuutta ja intoa kuitenkin piisaa: NME tietää nimittäin kertoa, että Frusciante julkaisee ensi vuoden alussa tupla-albumin.

”Vietettyäni puolitoista vuotta kirjoittaen ja äänittäen rockmusiikkia, minun oli selvitettävä pääni. Kuuntelin ja tein musiikkia, missä asiat tapahtuvat hiljalleen ennemmin kuin yhtäkkiä”, Frusciante kertoo tulevasta tupla-albumista, joka sisältää suoraan lennosta cd:lle äänitettyä elektronista musiikkia, johon ei ole lisätty yhtään päällekkäisäänityksiä.

”Pääajatukseni oli, että musiikki on veistos soonisessa avaruudessa. Katselin kuvia veistoksista ja yritin tehdä musiikkia, joka ilmentää samaan aikaan sekä liikettä että pysähtyneisyyttä. Pidättäydyin tekemästä äkkinäisiä muutoksia ja välttelin erityisesti jonoon asetettuja nuotteja ja rytmejä.”

Frusciante sanoo paluun Red Hot Chili Peppersiin sekä yhtyeen kahden viimeisimmän albumin tekemisen olleen erityisen tärkeässä roolissa hänen alkuvuodesta ilmestyvien .I:- ja :II. -albumien työstämisessä ja syntymisessä.

”Olin viettänyt edelliset 12 vuotta oman musiikkini ohjelmoimisessa ja tekemisessä ja sitten vietin puolitoista vuotta tehden musiikkia, jossa roolini oli kirjoittaa kappaleita kitaralla. Kun bändin äänityssessiot päättyivät, palasin takaisin oppimani kielen pariin. Olin käyttänyt tarpeeksi aikaa sointujen, rytmien, nuottien sun muun parissa ja minulla oli tarve luoda musiikkia pelkästä äänestä. Musiikkia, joka edustaa enemmän olemista kuin tekemistä. Se oli terapeuttinen tapa balansoida itseni uudelleen ennen bändini miksausprosessia ja sen aikana”, Frusciante toteaa.

”Tämän musiikin tarkoitus on vain olla olemassa eikä se yritä manipuloida kuuntelijaa tai ottaa tästä otetta millään tavalla. Se toimii kuunteli sitä kovalla volyymilla ja keskittyneesti tai sitten hiljaa taustalla.”

Että sellaista sieltä sitten. Vielä ei ole musiikkinäytteitä julki tältä helmikuussa ilmestyvältä pläjäykseltä, joten sellaisia odotellessa.

Lisää luettavaa