Keikkalista kasvaa, mm. Morrissey varmistui

19.1.2009 12:05

Kuten jo aikaisemminkin uumoiltiin, brittilegenda Morrissey saapuu Suomeen. Helmikuun 18. ilmestyvää Years Of Refusal -levyä promotoiva rundi pysähtyy Tampere Areenalla perjantaina 26. kesäkuuta ja Helsingin Kaapelitehtaalla lauantaina 27. kesäkuuta.

Kuten jo aikaisemminkin uumoiltiin, brittilegenda Morrissey saapuu Suomeen. Helmikuun 18. ilmestyvää Years Of Refusal -levyä promotoiva rundi pysähtyy Tampere Areenalla perjantaina 26. kesäkuuta ja Helsingin Kaapelitehtaalla lauantaina 27. kesäkuuta. Lippujen myynti starttaa tiistaina 27.1.

Muitakin keikkauutisia on taas tihkunut. 

Iron Maidenin ex-solisti Blaze Bayley saapuu Suomeen. Artisti esiintyy seuraavasti:

22.04. Lappeenranta, Iltatähti
23.04. Helsinki, Dante’s Highlight
24.04. Tampere, Hellä
25.04. Kuopio, Henry’s Pub
26.04. Turku, Klubi

Venäläinen indie-ryhmä Everything Is Made In China on myös saapumassa maahan. Viime vuonna Tampereella esiintynyt orkesteri soittaa seuraavaksi Helsingissä. Paikkana toimii Korjaamo ja päivämäärä on 14.2.

Kerrottakoon myös, että ruotsalainen metalliyhtye Machinae Supremacy tekee Suomen-kiertueen. Orkesteri esiintyy seuraavasti:

08.04. Oulu, 45 Special
09.04. Jyväskylä, Pub Katse
10.04. Tampere, Hellä
11.04. Turku, S-Osis
12.04. Helsinki, Dante’s Highlight

Lisää luettavaa