Kitaraharrastajat huomio: Eric Claptonin entinen soittopeli olisi kaupan – toki sopivan päätähuimaavaan lähtöhintaan

Nyt olisi maukasta soitinta myytävänä!
5.11.2017 22:39

Legendaarisen blues-suuruus Eric Claptonin kuuluisan Blackie-stratocasterin ”perillinen” on laitettu myyntiin. Kolmisen vuotta Claptonin käytössä ollutta soittopeliä kaupataan San Francisco Art Exchangessa huutokauppaperiaatteella, lähtöhinnan ollessa rapsakat 325 000 dollaria, eli noin 279 702 euroa.

Vuosien 1956 ja 1957 osista koottu Blackie myytiin vuonna 2004 959 500:lla dollarilla, joka oli tuolloin suurin koskaan sähkökitarasta maksettu summa, joten vastaavaan saavutukseen tällä vuonna 1990 käyttöön otetulla instrumentilla on toki vielä matkaa. Toisaalta tämäkin keihäs on saanut oman osansa historiallisista käyttötarkoituksista siinä missä edeltäjänsäkin, sillä sitä on kuultu tositoimissa muun muassa Creamin Rock ’n’ Roll Hall of Fame -juhlallisuuksissa vuonna 1993 sekä Claptonin ja George Harrisonin yhteisellä Japanin-kiertueella vuonna 1991.

Onkin hyvin mielenkiintoista nähdä, millaiseksi lopullinen myyntihinta vielä muodostuukaan.

Lisää luettavaa