Billboard-lehden mukaan tietyt kappaleet ovat koronapandemian aikana nousseet selvästi myynti- ja striimauslistoilla ylöspäin. Erityisen suuren piikin on tehnyt R.E.M.-yhtyeen kappale It’s the End of the World as We Know It (And I Feel Fine), jonka latausmäärät ovat Nielsen Musicin ja MRC Datan tilastojen mukaan nousseet huimat 482 prosenttia. Lisäksi kappaleen striimausmäärät ovat Yhdysvalloissa nousseet peräti 169 prosenttia.
Karanteenin soundtrackiksi otettuja kappaleita ovat lisäksi muun muassa Joy Divisionin Isolation (132% kasvu striimauksissa), The Minutemenin Corona (95% kasvu striimauksissa), Gloria Gaynorin I Will Survive (81% kasvu digimyynnissä) ja At The Drive-Inin Quarantined (70% kasvu striimauksissa). Suosiotaan ovat kasvattaneet myös esimerkiksi Disturbedin Down With The Sickness, The Knackin My Sharona (koska se rimmaa koronan kanssa) sekä Weird Al Yankovicin parodiaversio edellisestä eli My Bologna.