Kuntavaaleissa oli ehdolla myös useita muusikoita – Miten heidän kävi?

Timo Lampinen /All Over Press

Osalle hyvin, osalle vähemmän hyvin.

Viime viikonloppuna Suomen kansa päätti vaaleilla, ketkä nousevat valtuustoihin päättämään kuntien asioista seuraavien neljän vuoden ajaksi. Ehdolla kunnan-/kaupunginvaltuustoihin oli tänäkin vuonna mukana monia musiikin parista ja saralta tuttua nimeä, joista osa pääsi läpi, osa taas ei.

Iskelmälaulajista uusina edustajina valtuustoihin pääsivät evijärveläinen Antti Ahopelto (kok) sekä säkyläläinen tangokuningatar Maria Tyyster (kesk). Uudelleen valtuustoon äänestettiin puolestaan Miehikkälässä tangokuningas Jukka Hallikainen (kok).

Muita uusia valtuutettuja ovat muun muassa oululainen kapellimestari Jaakko Kuusisto (vihr) sekä vantaalainen Slimm Mill -nimellä tunnettu räppäri Milad Deghan (ps). Myös innokkaana musiikkimiehenä ja kitaristina tunnettu pituushyppääjä Tommi Evilä (kok) nousi Tampereella uutena valtuustoon. Uudelleenvalituksi tulivat puolestaan muun muassa Egotripin Mikki Kauste (vihr) Espoossa sekä Antti Ahopelto & Etiketti -kosketinsoittaja Kenneth Huumarsalo (sdp) Pietarsaaressa.

Varasijoille ylsivät esimerkiksi Kotiteollisuus-basisti Janne Hongisto (kesk) Lappeenrannassa, Lempäälässä vihreiden Juho ”Mane” Kanervo (basisti, Ellips, Saimaa, Jaakko Laitinen & Väärä raha), Viikatteen Erkka Koskinen (vihr) Kouvolassa, Manzana-basisti Johannes Tolonen (vas) ja Dreamtale- ja Kypck-yhtyeistä tuttu Erkki Seppänen (ps) Tampereella, räppäri Olli-Pa eli Tommi Torvikoski (vihr) Kempeleessä, Rovaniemellä Ville ”Moguli” Vuorjoki (vas), Matti ”Pitkäsen Matti” Pitkänen (kok) Inarissa, laukaalainen iskelmälaulaja Jonna Ortju (sdp), vihreiden Jussi Fredriksson (jazzmuusikko, Reactor-5, Jussi Fredriksson Trio) Turussa ja Helsingissä vihreiden Jussi Chydenius (Don Huonot, Rajaton).

Sen sijaan ilman paikkaa jäivät muun muassa räppäri Jon Korhonen eli Juno (sdp), räppäri Lalli Mustakallio eli Talonpoika Lalli (vas), räppäri Kirsikka Ruohonen eli Adikia (vihr), Halavatun papat -keulamies Jarmo ”Jamppa” Kääriäinen (kesk), Idols-kisasta tuttu Kristian Meurman (liik), muusikko Oula Susi (vihr), Pertti Kurikan Nimipäivät -basisti Sami Helle (kesk), Nightwish-manageri Toni Peiju (kok), Jean S. -yhtyeessä vaikuttanut Hamina Tattoo -festivaalin taiteellinen johtaja Lassi Ikäheimo (vihr), laulaja Christa Renwall (vas), tuottaja ja Holmala-kitaristi Olli Anthon Anttila (liik), Petri Matero Group -nokkamies Petri Matero (vihr), Ylävire-rumpali Juho Aaltonen (vihr), muusikko Lukas Korpelainen (vihr) sekä kulttuurivaikuttaja Jani ”Wallu” Valpio (vas), joka on tuttu myös yhtyeistä The Duplo! sekä Arto Muna ja Millennium.

EDIT 14.6. 20:33: Juho Kanervon nimi korjattu.

EDIT 15.6. 9:54: Listoja täydennetty, korjattu Jukka Hallikaisen kotikunta.