Levystä musikaalin kautta elokuvaksi – HBO näytti Green Day -leffalle vihreää valoa

6.10.2016 20:05

Green Dayn American Idiot -levy (2004) kääntyi jo vuosikymmenen taitteessa Broadway-musikaaliksi, jota itse laulaja Billie Joe Armstrong tähditti. Siitä lähtien suunnitelmissa on ollut saattaa tarina myös elokuvamuotoon. Vuonna 2011 kerrottiin muuan Tom Hanksin olevan kiinnostunut tuottamaan leffaa ja käsikirjoituksenkin puhuttiin valmistuvan vuoden 2014 paikkeilla.

Nyt elokuvaprojekti on Armstrongin mukaan ottanut ison askeleen eteenpäin: laulaja kertoo NME-lehdelle HBO:n liittyneen mukaan projektiin. Armstrong on edelleen itse mukana näyttelemässä St. Jimmyn hahmoa.

– Se on tämän hetken suunnitelma. HBO näytti meille vihreää valoa ja käsikirjoitus käy läpi vielä viime hetken muutoksia. En siis osaa sanoa varmaksi, koska kamerat alkavat käydä, mutta pyörät ovat nyt ehdottomasti pyörimässä, Armstrong toteaa.

Green Day puolestaan julkaisee uuden Revolution Radio -pitkäsoittonsa huomenna 7. lokakuuta.

Lisää luettavaa