Liam Gallagher sopinut ensimmäiset keikat sooloalbumin tiimoilta – ”Jos levy floppaa, suksin lopullisesti v*****n”

Liam Gallagher osaa näköjään käyttää aikaansa muuhunkin kuin Noel-veljensä herjaamiseen sosiaalisessa mediassa. Liam on nimittäin julkaisemassa soololevyä ja on sopinut jo ensimmäisistä soolokeikoistakin asian tiimoilta.

Music Weekin mukaan Liam palaa lavoille Lontoon Bush Hallissa maaliskuussa 2017. Liam Gallagherin konsertti on osa Give a Gig Week -hyväntekeväisyystapahtumaa. Tapahtumassa esiintyvät lisäksi muun muassa Jess Glynne, Tom Odell ja Plan B.

Elokuussa Liam paljasti Twitterissä solmineensa levytyssopimuksen Warner Musicin kanssa ja julkaisevansa ensi vuoden aikana sooloalbumin. Liam kertoi Metro-lehdelle levyn sisältävän rehellistä ja suoraviivaista rokkia. Siis musiikkia, jota kuunnellessa ei tarvitse liikaa ajatella.

– Ei pitkiä kitarasooloja, ei rumpusooloja, ei mitään kosketinsoitinvelhoilua, Liam lupaa.

– Beady Eye -kokeilu (entisistä Oasis-jäsenistä koostunut yhtye, joka oli aktiivinen vuosina 2009–2014) ei toiminut ja ajattelinkin, etten enää lähde tähän touhuun. Mutta sitten tein nämä kappaleet ja ajattelin, että miksipä ei sittenkin. Jos levy menestyy, jatkamme ja teemme toisen. Jos taas ei, en tiedä mitä tapahtuu. Jos levy floppaa, suksin lopullisesti vittuun, todennäköisesti. Mutta se jää nähtäväksi.

Niin. Ja ainahan on olemassa pieni mahdollisuus Oasis-reunioniin, vaikka veljesten välit eivät vielä toistaiseksi kovin lämpimiltä vaikuta, kuten alla olevasta Liamin viimeisimmästä Noelin suuntaan heittämästä herjasta voi päätellä.