”Luotan tulevaan materiaaliin kuin Neuvostoliittoon” – Diablon uusi albumi kauppoihin syyskuussa

13.7.2015 17:37

Kotimainen metalliyhtye Diablo julkaisee syksyllä uuden albumin. Julkaisupäivä on aikaistunut yhdellä päivällä aiemmin uutisoimastamme. Pohjois-Pohjanmaalta lähtöisin olevan bändin kuudes albumi Silvër Horizon julkaistaan 18. syyskuuta.

– Levyn konsepti on repäisty tieteiskirjallisuudesta. Tarkemmin vuonna 1956 julkaistusta runoelmamuotoisesta tieteiskertomuksesta nimeltään Aniara, mihin Silvër Horizon löyhästi pohjautuu. Kaikki kappaleet on sävelletty ja sanoitettu levylle suoraan määrättyyn järjestykseen, joten savotta ei ollut ihan sieltä helpoimmasta päästä. Draaman kaarta kun joutuu miettimään myös musiikin dynamiikan kautta, laulaja-kitaristi Rainer Nygård kuvailee levy-yhtiön tiedotteessa.

Diablon ensimmäiset neljä levyä julkaisi Poko Records. Viides albumi Icaros (2008) oli ensimmäinen Sakara Recordsin kautta julkaistu Diablo-albumi. Kyseisen levyn tiimoilta bändi teki myös 40 keikan kiertueen Euroopassa Children Of Bodomin ja Cannibal Corpsen kanssa.

Icaroksen jälkeen bändi työsti uutta materiaalia, mutta monien sattumusten takia uutta musiikkia kuullaan vasta nyt. Albumi on lähes täysin valmis. Silvër Horizonin kantta voi tarkastella tämän artikkelin otsikon alla.

– Luotan tulevaan materiaaliin kuin Neuvostoliittoon. Bändin sisäinen kemiakin toimii kuin elokuvissa ikään. Tunteet on kyllä pinnassa! Ei tarvitse markkinamiesten häpeillen lähteä tätä myymään. Uskomatonta, että ollaan nyt tässä ja mikä parasta yhdessä kannattajien kanssa, Nygård hehkuttaa.

Diablon tulevan syksyn No Sleep ’til Horizon! -kiertueen aikataulu näyttää seuraavalta:

19.9. Radio Rock -risteily, Helsinki
25.9. Hullupullo, Vaasa
26.9. Jalotuska, Oulu (+ Amorphis, Stratovarius)
16.10. Tavastia-klubi, Helsinki
17.10. Finlandia-klubi, Sibeliustalo, Lahti
30.10. Ravintola Kerubi, Joensuu
31.10.  Bar Q Live, Imatra
6.11. Klubi, Turku
13.11. House of Rock, Kouvola
14.11. Lutakko, Jyväskylä
20.11. Klubi, Tampere
4.12. Ravintola VooDoo, Äänekoski
5.12. Rytmikorjaamo, Seinäjoki
18.12. Henry’s Pub, Kuopio
19.12. Nosturi, Helsinki

Alla diablomaista näytettä seitsemän vuoden takaa.

Lisää luettavaa