Maailman suurimpiin poptähtiin lukeutuva Rihanna piti reteästi death metalin lippua korkealla viime yön MTV Awardseissa

29.8.2016 21:01

Mitä Limp Bizkit edellä, sitä kansainväliset poptähdet perässä. Viime yönä juhlittiin MTV Video Music Awardsien merkeissä New Yorkin Madison Square Gardenissa, ja vaikka mörköheviä ei juuri pippaloissa kuultukaan, jonkinasteista vanhan vihtahousun vienoa henkeä päästiin sentään todistamaan Rihannan esiintyessä uuden death metal -henkisen logonsa tukemana.

Asiaankuuluvien salama-grafiikoiden lisäksi taustatanssijatkin olivat pukeutuneet eriasteisen metallisia näkemyksiä laulajattaren nimestä omaaviin pukineisiin, joten nopealla vilkaisulla hätäisempi olisi saattanut luulla lavalla heiluvan jonkin melko runsaslukuisen, mutta kieltämättä melko vähäisillä instrumenteilla varustautuneen metallipoppoon.

Itse esityshän kuulosti ja näytti lopulta sitten tältä:

Lisää luettavaa