Marilyn Manson keskeytti haastattelun, kun huhut naisystävän pahoinpitelystä nousivat puheeksi

Sami Lommi

Marilyn Manson ei näytä olevan halukas puhumaan häntä kohtaan nousseista parisuhdeväkivaltaepäilyistä. Puheet juontuvat näyttelijä Evan Rachel Woodin todistuksesta, kun Westworld-sarjasta tuttu näyttelijä kertoi viime vuonna Kalifornian osavaltion senaatille 18-vuotiaana kokemastaan hyväksikäytöstä. Wood seurusteli noihin aikoihin Mansonin kanssa.

Woodin todistus on kylmäävää kuultavaa. Näyttelijä kertoo, että häntä pahoinpideltiin muun muassa sähköshokeilla. ”Minut pakotettiin pelottaviin, tuskallisiin, kiduttaviin ja nöyryyttäviin tekoihin, joita kuvattiin videolle ja joita olin voimaton pysäyttämään”, Wood kertoo todistuksessaan.

Huomionarvoista on, ettei Wood nimeä suoraan Mansonia vainoojakseen. Niinpä Metal Hammer kysyi puhelimitse muusikolta, miten tämä kommentoi julkisuudessa esitettyjä spekulaatioita. Vastausta ei tullut, sillä heti, kun Woodin nimi mainittiin, Manson lopetti puhelun.

Metal Hammer palasi asiaan vielä myöhemmin uudelleen, mutta Mansonin leiri ei suostunut keskustelemaan aiheesta. Muusikko vastasi lopulta tiedotteella, jossa hän kommentoi Metal Hammerin lähettämiä kysymyksiä. Metal Hammer aikoo julkaista Mansonin vastauksen vielä tällä viikolla, joten katsotaan, miten tilanne kehittyy.