Maroon 5 -yhtyeen keikka meni pahasti penkin alle – fanit raivostuivat: ”Huonoin keikka koskaan!”

1.3.2020 22:28

Amerikkalainen Maroon 5 -orkesteri esiintyi torstaina Chilessä järjestetyllä perinteisellä Viña del Mar -festivaalilla. Yhtyeen esiintyminen ei kuitenkaan sujunut aivan suunnitelmien mukaan.

BBC kertoo, että eteläamerikkalaiset lehdet kuvailivat yhtyeen solisti Adam Levinen esiintyneen festivaaleilla ”kylmästi, vastahakoisesti ja poissaolevasti”. Somessa puolestaan puhistiin Levinen käytöksen olleen epäkunnioittavaa ja ylimielistä. Yhtye myös myöhästyi Chilen televisiossa näytetystä lähetyksestä.

Kaiken kruunasi Levinen hapan kommentti keikan jälkeen.

”Tuo oli tv-show, se ei ollut konsertti”, Levine sanoi lavalta poistuessaan.

Yhtye itse syyttää teknisiä vaikeuksia pieleen menneestä esityksestään.

BBC kertoo, että Maroon 5:n edustaja kertoi epävakaan ilmapiirin vaikuttaneen bändin esiintymiseen julkaisemassaan tiedotteessa.

”Ennen saapumistaan Chileen Maroon 5 sai kuulla edustajiltaan siviilien pidätyksistä maassa. Siitä huolimatta yhtye halusi esiintyä faneilleen. Valitettavasti esityksen aikana bändi kohtasi lukuisia teknisiä vaikeuksia, sisältäen monitoriongelmia Adamin molemmissa korvissa”, tiedotteessa kirjoitettiin.

Levine itse julkaisi jälkeen somessa sarjan videoita, joilla hän pahoitteli tapahtunutta ja selvitti syitä haparoinneille.

”Haluan selittää tapahtunutta, koska koen, että te ansaitsette sen. Kun olet bändissä, soitat paljon keikkoja. Minä olen todella innoissani ja intohimoinen konserteista ja siitä, että bändini ja minä itse annamme kaikkemme ja olemme parhaita teitä varten”, mies kertoi.

”Otan esiintymisen todella tosissani ja joskus liian tosissaan. Suoraan sanottuna, oli asioita, jotka vaikuttivat äänenkäyttööni ja joiden annoin vaikuttaa minuun. Se vaikutti siihen, miten käyttäydyin lavalla ja se oli epäammattimaista. Pyydän sitä anteeksi.”

”Eilisiltana emme olleet parhaimmillamme ja olen todella pahoillani siitä”, Levine päätti.

Alla muutamia keikan kirvoittamia, ei-niin-mairittelevia kommentteja.

https://twitter.com/SebaHerLo/status/1233278834339909633

Lisää luettavaa