Megadeth esiintyi hiljattain Iron Maidenin lämppärinä – tällaisessa vedossa metalliveteraani lavalla operoi

Kelpo kavalkadi Megadeth-ikiviheitä sekä Metallica-coverikin olisi tarjolla.
12.6.2026 12:58

Megadethin jäähyväiskiertue on siirtynyt sujuvasti Euroopan puolelle. Kesäkuun alussa orkesteri nähtiin Saksan Hannoverissa Iron Maidenin lämmittelijänä, ja koko spektaakkelin tallenne ladattiin kaikenmoisiin Megadeth-videoihin erikoistuneelle Hidden Warheads -Youtube-kanavalle. Katso passelitasoinen videoesitys alempaa, 48 minuutin verran olisi soitantaa tarjolla.

Dave Mustainen johtama orkesteri saapuu Suomeen parin viikon kuluttua, kun yhtye konsertoi Helsingin Tuska-festareilla 26. kesäkuuta. Voi arvata, että bändin suomalaiskitaristi Teemu Mäntysaari saa Suvilahdessa aikamoisen sankarin vastaanoton. Asiallisesti näyttävät mieheltä kitarasoolot taittuvan, kuten alempaa voi omin silmin & korvin havaita.

Youtube video