Metallican avustaja kärähti Live Nationin kanssa konserttilippujen junailemisesta suoraan jälleenmyyjille – fanit kärsijöinä

20.7.2019 17:48

Ilmiö, jossa keikkaliput katoavat hetkessä virallisten myyjiätahojen sivustoilta vain ilmestyäkseen hetken päästä jälleenmyyntisivustoille alkuperäistä huomattavasti kalliimpaan hintaan, lienee valitettavan tuttu kaikille vähänkin useammin konserteissa käyvälle musiikkidiggarille. Tuoreen raportin mukaan syyllistä tähän voidaan toisinaan hakea suoraan esiintyjä-/järjestäjätaholta.

Billboard uutisoi nimittäin Metallican läheisen avustajan vehkeilleen konserttijärjestäjä Live Nationin kanssa kaikkiaan 88 000 lippua suoraan StubHubin kaltaisille jälleenmyyjille. Asia selvisi Billboardin käsiinsä saamasta nauhoituksesta, jolla yhtyeen avustaja Tony DiCoiccio ja Live Nationin Yhdysvaltojen konserteista vastaava Bob Roux keskustelivat salamyhkäisestä diilistään.

Äänite on peräisin vuoden 2017 helmikuulta, juuri ennen Metallican WorldWired-kiertueen Pohjois-Amerikan osuuden alkua. Puhelussa Roux harmittelee TicketMasterin haluttomuutta antaa lippuja suoraan jälleenmyyjille ja ehdottaa, että ”Joko Live Nationin työntekijä tai konserttipaikka ottaisi liput ja myisi ne yhdelle tilille.”

”Kun 4600 lippua myydään yhdelle tilille, kulmakarvoja saattaa alkaa kohoilemaan”, Roux lisää. ”Sitä juuri yritän selvitellä Tonyn kanssa. Haluat pitää matalaa profliilia, mutta tutkan alta on vaikeaa lentää.”

Keskustelun aikana linjoilla ollut Outback Presentsin hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja Vaughn Millette lähetti nauhoitteen Live Nationin johtokunnalle, ”varoittaakseen tiedoista, jotka hän oli saanut toimiessaan yhtiön kumppanina.” Billboard sai nauhoitteen puolestaan ”Live Nationia lähellä olevalta lähteeltä”.

Live Nation on myöntänyt toimittaneensa lippuja suoraan jälleenmyyjille. ”Noin tusinan verran artisteja useista tuhansista edustamistamme on pyytänyt meitä tekemään niin [vuosien 2016 ja 2017 välillä]”, yhtiö kommentoi tilannetta. ”Sen jälkeen tämänkaltaiset pyynnöt ovat käytännössä loppuneet, kun dynaaminen hinnoittelu, platinapaikat ja vip-paketit ovat osoittautuneet tehokkaammiksi jälleenmyyntimarkkinoille aiemmin hävityn arvon korvaajiksi.”

”Tässä tapauksessa [Metallicalle] työskennellyt konsultti yritti käyttää jälleenmyyntimarkkinoita tuon arvon takaisin hankkimiseksi.”

Roux ja Millette myivät yhdessätuumin 4400 lippua per keikka Metallican 20 Pohjois-Amerikan keikalle. Diilissä 40 prosenttia lippujen hinnoista meni Metallicalle, 40 prosenttia Live Nationille, 12 prosenttia DiCoicciolle ja 8 prosenttia Millettelle. Järjestely osoittautui kuitenkin Millettille tappiolliseksi.

DiCoiccion kuvaillaan olevan erittäin läheinen Metallica-leirin kanssa. ”Mikäli suihkukoneessa on viisi penkkiä, ne menevät bändille ja Tonylle”, orkesterin edustaja kommentoi Billboardille. Saman lähteen mukaan bändi ei ole ollut tietoinen DiCoiccion puuhista. Mies toimii edelleen Metallican palkkalistoilla lippukonsulttina.

Lisää luettavaa