Mitä luulette Henry Rollinsin vastanneen, kun häneltä kysyttiin mielipidettä Yhdysvaltain presidentinvaaleista?

19.10.2016 08:31

Ikijämäkkä Henry Rollins vieraili alkusyksystä Uuden-Seelannin Waatea 5th Estate -talk show’ssa, jossa häneltä kysyttiin mielipidettä muun muassa Yhdysvaltain presidentinvaaliasetelmista. Nyt Blabbermouth nostaa ajankohtaisen aiheen esille.

Vähemmän yllättäen Rollins ei julistautunut erityisen suureksi Trumpin faniksi. Yllättävänkin asiallisessa ja analyyttisessä puheenvuorossaan Rollins arvelee, että Trumpin presidenttiys olisi Amerikalle sekä ulko- että sisäpoliittisesti vaarallinen asia.

”Uskon, että Yhdysvalloilla olisi vaikeampaa tulla toimeen esimerkiksi Euroopan Unionin ja Kiinan kanssa, koska meistä tulisi aggressiivisempia. Eikä niin pidä minun mielestäni toimia Kiinan kanssa. He pelaavat erilaista peliä ja heidän taloutensa toimii eri tavalla. Jos Trump sanoo, että ’my way or the highway’, he vastaavat, että mepä haluamme takaisin teille lainatut rahat. En haluaisi ryhtyä leikkimään kovanaamaa minkään maan kanssa. Liian monet nuoret joutuisivat kärsimään siitä, eikä maani talous kestäisi sitä”, Rollins sanoi.

”Lisäksi uskon, että Trumpin vallan aikana värilliset ihmiset, muslimit ja homot saattaisivat joutua elämään Yhdysvalloissa vaarallisia ja kauheita aikoja.”

Kun Rollinsilta kysyttiin mielipidettä Hillary Clintonista, hän arveli, että ainakin uusiutuvia energialähteitä osattaisiin hyödyntää hänen hallinnossaan paremmin. Myös tasa-arvosta ja aborttioikeudesta pidettäisiin tarkemmin huolta.

”Hän pitää vallasta. Mutta hän on kunnollinen ihminen”, Rollins muotoili.

”Aurinkoenergia ja tuulivoima saattaisivat pärjätä hänen myötään hiilivoimaa vastaan. Samaten miesten ja naisten välisiin palkkaeroihin kiinnitettäisiin huomiota. Naiset saisivat myös jatkossakin tehdä ruumiillaan mitä haluavat.”

Lisää luettavaa